Isovesipääsky

lintulaji

Isovesipääsky (Phalaropus fulicaria) on arktisten alueiden kahlaajalintulaji. Suomessa sitä tavataan satunnaisesti, ei edes vuosittain. Se vaikuttaa usein pelottomalta ja päästää ihmisen varsin lähelle.

Isovesipääsky
Phalaropus fulicaria1.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Alalahko: Kahlaajat Charadrii
Heimo: Kurpat Scolopacidae
Suku: Vesipääskyt Phalaropus
Laji: fulicaria
Kaksiosainen nimi

Phalaropus fulicaria
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Isovesipääsky Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Isovesipääsky Commonsissa

Phalaropus fulicarius

Koko ja ulkonäköMuokkaa

Nokka on suora ja paksumpi kuin vesipääskyllä. Naaras on isompi ja värikkäämpi kuin koiras. Pituus on 20-23 cm, siipien kärkiväli 35-40 cm, paino 35-70 g.

LevinneisyysMuokkaa

Isovesipääsky pesii Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisimmissa osissa, Euroopassa Islannissa ja Huippuvuorilla. Maailman populaation koko on 1–1,9 miljoonaa yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen.[1] Se muuttaa meriä pitkin trooppisille merialueille talveksi. Pääosa kannasta viettää talvensa planktonrikkailla vesillä Atlantilla Afrikan länsipuolella ja Tyynellämerellä Etelä-Amerikan länsipuolella.[2]

ElinympäristöMuokkaa

Isovesipääsky pesii rannikolla kostealla tundralla tai joskus myös kuivemmilla alueilla, mutta aina makean veden tai murtoveden läheisyydessä.[3]

LisääntyminenMuokkaa

Isovesipääsky tekee pesänsä veden ympäröimään mättääseen. Lajin sukupuoliroolit ovat käänteiset. Kirkkaamman väriset naaraat kokoontuvat kosimaan koiraita, jotka ne jättävät munien munimisen jälkeen hautomaan ja hoitamaan poikaset.[3]

RavintoMuokkaa

Pääasiassa hyönteisplankton, poikkeuksellisesti myös siemeniä.

LähteetMuokkaa

  1. a b BirdLife International: Phalaropus fulicarius IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.5.2014. (englanniksi)
  2. Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong.
  3. a b Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 162. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä lintuihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.