Islamilainen pelastusrintama

Islamilainen pelastusrintama[1][2] (ransk. Front islamique du salut, FIS, arab. للإنقاذ‎, al-Jabhah al-Islāmiyah lil-Inqādh) oli algerialainen islamistinen puolue, joka pyrki maan muuttamiseen šaria-lain mukaan hallituksi islamilaiseksi valtioksi. Puolue voitti vuoden 1991 vaalit ja sai yli 2/3 parlamenttipaikoista, mikä olisi riittänyt perustuslain muuttamiseen. Puolue kiellettiin 1992.

Marraskuussa 1988 Algerian perustuslaissa sallittiin muutkin puolueet kuin FLN, jonka jälkeen FIS perustettiin Algerissa 18. helmikuuta 1989. Perustajina olivat šeikki Abbassi Madani ja saarnaaja Ali Belhadj. Puolueen kannatus kasvoi nopeasti ja se voitti kesän 1990 paikallisvaalit. Toukokuussa 1991 puolue järjesti yleislakon valtapuolue FLN:n pyrittyä piirtämään vaalipiirien rajat uudelleen varmistaakseen kannatuksensa.

26. joulukuuta 1991 FIS sai parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella 48 % äänistä (Algeriassa käytettävän ranskalaisen järjestelmän mukaan vaalipiireissä joissa voittaja sai alle 50 % järjestettiin toinen kierros), mikä takasi sille jo 188 paikkaa parlamentin 231:sta. Armeija puuttui tuolloin asiaan ja pakotti presidentti Chadli Bendjedidin eroamaan ja nosti maanpaossa Marokossa olleen Mohamed Boudiafin presidentiksi. Maa julistettiin hätätilaan, FISin vielä vapaalla olleet johtajat pidätettiin ja tuomittiin ja puolue kiellettiin.

FIS perusti vuonna 1993 aseelliseksi siivekseen AIS:n (Armée Islamique du Salut). Algerian sisällissodassa AIS taisteli sekä maan armeijaa että toista islamilaista ryhmää, GIA:ta (Groupe Islamique Armé) vastaan.

Lähteet

muokkaa