Isäni, herrani
Isäni, herrani (Padre padrone) on Paolo ja Vittorio Tavianin ohjaama italialainen, alun perin televisiolle tehty draamaelokuva. Tavianin veljekset laativat myös elokuvan käsikirjoituksen sardinialaisen paimenen Gavino Leddan omaelämäkerrallisen romaanin pohjalta. Ledda esiintyy itse elokuvassa kertojana.
| Isäni, herrani | |
|---|---|
| Padre padrone | |
 |
|
| Ohjaaja | |
| Käsikirjoittaja |
Gavino Ledda Paolo Taviani Vittorio Taviani |
| Tuottaja | Giuliani G. De Negri |
| Säveltäjä | Egisto Macchi |
| Kuvaaja | Mario Masini |
| Leikkaaja | Roberto Perpignani |
| Tuotantosuunnittelija | Gianni Sbarra |
| Pukusuunnittelija | Lina Nerli Taviani |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Italia |
| Tuotantoyhtiö | Radiotelevisione Italiana |
| Levittäjä |
Rai Netflix |
| Ensi-ilta | 1977, Suomessa 1980[1] |
| Kesto | 114 min |
| Alkuperäiskieli | italia |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Juoni muokkaa
Isäni, herrani kertoo Sardinian maaseudun elämästä nuoren paimenpojan näkökulmasta. Ankara isä ottaa seitsenvuotiaan pojan pois koulusta ja pakottaa paimeneksi syrjäisille vuorille, jossa poika viettää koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Kiertäviltä musikanteilta hän ostaa hanurin ja soittaa sitä isältä salaa, käyttäen heiniä ääntä vaimentamassa. Isänsä tahdon vastaisesti lukutaidoton poika alkaa kiinnostua maailmasta laajemminkin, opettelee lukemaan, pääsee yliopistoon ja etenee kielitieteilijäksi. Yksilötarinan rinnalla elokuvan teemoja ovat katolisuus ja köyhyys sekä Sardinian luonto, jota kuvataan dokumentaariseen sävyyn.[1]
Vastaanotto muokkaa
Cannesin elokuvajuhlilla 1977 Tavianit saivat elokuvasta Kultaisen palmun ja kriitikkojärjestö Fiprescin palkinnon.
Helsingin Sanomien Mikael Fränti kirjoitti Suomen teatteriensi-illan aikaan huhtikuussa 1980 elokuvan olevan ”suurenmoinen kuvaus alistamisen tuskasta, kahleiden murtamisesta, tiedon hankinnasta”. Hänestä Isäni, herrani valaa uskoa elokuvataiteen mahdollisuuksiin: ”Se on pakahduttava, ihmeellisen vapauttava elokuva. Sisällöllisesti se perustaa kriittiseen humanismiin. Kerronta kielii mahtavasta ideoiden rikkaudesta.”[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Fränti, Mikael: Nuoren miehen tuskaa. Helsingin Sanomat, 19.4.1980, s. 40. Näköislehden aukeama (tilaajille).