Irina Ratušinskaja
Irina Borisovna Ratušinskaja (ven. Ири́на Бори́совна Ратуши́нская) (4. maaliskuuta 1954 Odessa, Ukrainan SNT – 5. heinäkuuta 2017 Moskova, Venäjä) oli neuvostoliittolainen toisinajattelija, runoilija ja kirjailija.
| Irina Ratušinskaja | |
|---|---|
| ven. Ири́на Бори́совна Ратуши́нская | |
 Irina Ratušinskaja |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. maaliskuuta 1954 Odessa, Ukrainan SNT |
| Kuollut | 5. heinäkuuta 2017 (63 vuotta) Moskova, Venäjä |
| Kirjailija | |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Toisinajattelija muokkaa
Ratušinskaja pidätettiin neuvostovastaisesta toiminnasta syyskuussa 1982. Huhtikuussa 1983 hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi työleirille. Hänet vapautettiin lokakuussa 9. lokakuuta 1986 kolmen ja puolen vuoden vankilassaolon jälkeen päivää ennen Ronald Reaganin ja Mihail Gorbatšovin tapaamista Reykjavíkissa. Vuonna 1987 hän muutti miehensä kanssa Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliitto epäsi häneltä ja hänen mieheltään Neuvostoliiton kansalaisuuden. Institute on Religion and Democracy myönsi hänelle Religious Freedom Awardin. Hän kirjoitti vankilassaoloajastaan muistelmat nimeltä Harmaa on toivon väri.
Kirjailija muokkaa
Vankila-aikanaan Ratušinskaja kirjoitti paljon runoja, ja hänen ensimmäiset runokirjansa julkaistiin englanniksi jo hänen istuessaan vankilatuomiotaan 1980-luvulla. Brittiläinen säveltäjä Sally Beamish sävelsi hänen runoistaan kokoelman No, I'm not Afraid[1][2] Hän kirjoitti omaelämäkerran Ukrainan muistot. Tämän lisäksi hänen romaaneistaan on suomennettu Odessan lapset.
Yksityiselämä muokkaa
Ratušinskajan puoliso oli Igor Geraštšenko, ja heidän avioliittonsa kesti Irinan kuolemaan asti. Heillä oli kaksospojat. Perhe asui Lontoossa joulukuuhun 1998 asti, jolloin he muuttivat Venäjälle ja saivat Venäjän kansalaisuuden. Irina Ratušinskaja kuoli syöpään Moskovassa heinäkuussa 2017.[3]
Suomennetut teokset muokkaa
- Harmaa on toivon väri, suom. Olli Kuukasjärvi. Helsinki: Otava 1988 ISBN 951-1-10030-0
- Ukrainan muistot, suom. Olli Kuukasjärvi. Helsinki: Otava 1990 ISBN 951-1-10055-6
- Runot
Julkaisussa: Kaltio 1994:3 Runot on suomentanut Tuovi Monola
- A. I. Solzenitsylle
- Anna minulle pilkkanimi
- Gabriel surullisena ikonissa
- Kehtolaulu
- Kärsivällisyyttä aikuisilta enkeleiltä vaaditaan
- Laulu kissasta, joka kulkee omana itsenään
- Palaan Odessaan, palaan
- Rukous
- Sateenvarjo-, posetiivi- ja piirakkavalssi
- Synnyinmaa
Teoksessa: Ajatus vapaa - sana kahleissa Helsinki: Like 1998 ISBN 951-578-622-3 Runot on suomentanut Kalevi Haikara
- Emme ole vielä istuneet tuomioitamme loppuun
- Kaksi virstaa Dvinan rannalta - luoti kurkkuunne
- Me pysymme - paikallamme kauheissa shakkilaudan ruuduissa
- Palatsitorin paraatin ottaa vastaan tosi imartelematon sade
Lähteet muokkaa
- ↑ Motion, Andrew: Giving a musical voice to war’s unsung victims The Guardian. 16.10.2014. Viitattu 4.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Irina Ratushinskaya, 1954–2017 Poetry Foundation. Viitattu 4.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Irina Ratushinskaya obituary The Guardian. 9.7.2017. Viitattu 4.3.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Irina Ratušinskaja Wikimedia Commonsissa
- Irina Ratushinskaya Calvin Center for Faith & Writing. Viitattu 4.3.2021. (englanniksi)