Avaa päävalikko
International 824
Amerikkalainen International 5488

International Harvester on amerikkalaisen International Harvester yhtiön traktorimerkki, jota valmistettiin 1902–1985. Nykyisin merkki on Case IH.[1] Suomessa käytetään lempinimeä Natikka.

Traktoreita valmistetaan Yhdysvalloissa muun muassa Illinoisissa. Merkin valmistus alkoi USA:ssa Titan- ja Mogul-merkeillä, jonka jälkeen tuotannossa olivat McCormick- ja Deering-traktorit. Niiden tuotanto ja markkinointi yhdistettiin vuonna 1924, näin syntyi Farmall-traktori.[2]

Farmall-merkillä valmistus jatkui 1960-luvun puoliväliin, jolloin nimi muuttui International Harvesteriksi. Merkin valmistus laajeni Yhdysvalloista Euroopan puolelle vuonna 1933, jolloin traktoreita alettiin koota Englannissa Yhdysvalloista tuoduilla osilla. IH:n valimo valmistui Englantiin vuonna 1937. International-traktoreita valmistettiin Euroopassa Bradfordissa, Doncasterissa Englannissa ja Neussin tehtailla Saksassa.[1] Ranskassa valmistettiin vastaavia malleja kuin Saksassa.

Valmistus jatkui itsenäisenä vuoteen 1985, jolloin Tenneco-öljy-yhtiö osti International Harvesterin maatalouskonetuotannon brändeineen ja yhdisti entuudestaan omistamaansa Case-traktorimerkkiin, jolloin syntyi Case IH, jonka tuotanto jatkuu edelleen.[1]

TekninenkehitysMuokkaa

Voimanulosotto otettiin käyttöön vuonna 1917. Vuonna 1924 esiteltiin Farmall-traktori, joka oli mullistavan tehokas keveyteensä nähden kuin raskaat edeltäjänsä. Ensimmäinen dieselmoottori esiteltiin Yhdysvalloissa vuonna 1934. Traktoreiden väri muuttui harmaasta punaiseksi vuonna 1936.[2]

Suorasuihkutus dieselmoottoreiden sarjavalmistus alkoi Euroopassa vuonna 1955. Samassa yhteydessä tuli ajokytkimestä riippumaton ajovoimanotto ja tasauspyörästön lukko.[2]

Hydraulinen nostolaite ja työkoneiden kolmipistekiinnitys otettiin käyttöön vuonna 1947. Vuonna 1961 Yhdysvalloissa esiteltiin keraaminen kytkin, hydrostaattinen ohjaus ja pikavaihde. Vuonna 1965 Saksan malleihin saatiin synkronoitu vaihteisto. Nelivetoja alkoi saada vuonna 1967. Nykyaikainen erityisesti IH traktoreihin suunniteltu XL-ohjaamoiden valmitus alkoi Euroopassa vuonna 1981. IH ohjaamoiden melutaso alitti 80 desibeliä vuonna 1976.[2]

International traktorinaMuokkaa

International Harvester valmisti kuhunkin maanosaan sopivia malleja samalla brändillä. Euroopassa valmistetut mallit olivat pienempiä kuin Yhdysvalloissa. IH-traktoreiden tuotekehitys ja markkinointi oli erittäin määrätietoista. Euroopassa puhuttiin saksalaisista ja englantilaisista malleista. Englantilaisen ja saksalaisen mallin erottaa toisistaan vaihdekepistä, joka englantilaisissa tasalattiamalleissa sijaitsee kuljettajan vasemmalla puolella. Traktoreiden äänitaso on erittäin alhainen sekä ulospäin että sisään hyttiin. XL-ohjaamoita valmistettiin Ranskassa. Hyttien tasalattia otettiin käyttöön 1970-luvun puolivälissä, jolloin kuljettajan jalkatila lisääntyi ja traktoriin nouseminen helpottui. Koneissa kiinnitettiin huomiota työturvallisuuteen jo varhaisessa vaiheessa. Eurooppalaisten mallien painopiste on alhaalla, jolloin kaatumisvaara on vähäinen. Raskaissa kyntötöissä koneiden painonsiirto on optimaalinen ja painopiste kohdistuu työkoneelta vetäville takapyörille. IH on tasapainoinen painavan työkoneen kanssa ja sen ohjattavuus säilyy. Traktoreiden vetovastus tunnustelu on erittäin herkkä. Malliston moottoritehoja on 17 hevosvoimasta aina 330 hevosvoimaan. Kevyemmissä töissä koneet ovat ketteriä ja kääntöympyrä on pieni, johtuen siitä että kääntyvä etupyörä kallistuu sisääpäin. IH käytti ensimmäisenä painevalua, jolloin erillisestä rungosta voitiin luopua ja valuosat toimivat koneen runkona.

JälkimarkkinatMuokkaa

IH traktoreilla on hyvät jälkimarkkinat ja niitä entisöidään edelleen käyttöä varten innokkaasti Yhdysvalloissa. Merkillä on omia yksityisten ylläpitämiä museoita, joissa traktoreita säilytettään ja myydään sieltä suoraan eteenpäin tai huutokaupataan. Merkkiin on mahdollista saada hyvinkin vanhoihin malleihin uusia varaosia.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c International Harvester tractor history (Historia ja malliluettelo) TractorData.com. TractorData. Viitattu 19.11.2016. englanti
  2. a b c d International Harvester Konedata. Kondedata. Viitattu 28.11.2016.
  3. https://www.youtube.com/results?search_query=international+harvester+tractor+restorers

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta International Harvester (traktori).