Inge II Bårdinpoika
Inge II Bårdinpoika (norj. Inge Bårdsson, muinaisnorjaksi Ingi Bárðarson, 1185 – 23. huhtikuuta 1217) oli Norjan kuningas vuosina 1204–1217. Hän oli aatelismies Bård Guttormssonin ja Norjan kuninkaan Sigurd Munnin tyttären Cecilia Sigurdsdatterin poika. Ingen hallintopaikka oli pohjoisessa, Trondelagissa. Hän oli Norjan kuningas birkebeinien ja baglien välisen sisällissodan viimeisten vaiheiden aikana. Hänen valtansa ulottui lähinnä birkebeinien hallitsemaan Trondelagiin ja Länsi-Norjaan. Inge on haudattu Nidarosin tuomiokirkkoon, Trondheimiin.[1]
| Inge II Bårdinpoika | |
|---|---|
 | |
| Norjan kuningas | |
| Valtakausi |
Elokuu 1204 – 23. huhtikuuta 1217 1207 – 1217 vastahallitsijana Filippus Simonsson |
| Edeltäjä | Guttorm Sigurdsson |
| Seuraaja |
Filippus Simonsson Haakon IV Haakoninpoika |
| Syntynyt | 1185 |
| Kuollut |
23. huhtikuuta 1217 Nidaros |
| Lapset | Guttorm Ingesson |
| Suku | Gille |
| Isä | Bård Guttormsson |
| Äiti | Cecilia Sigurdsdatter |
| Uskonto | roomalaiskatolinen |
Kun birkebeinit olivat nostaneet nelivuotiaan Guttorm Sigurdssonin kuninkaaksi, sai Inge hallittavakseen koko Trøndelagin. Hänen velipuolensa Haakon Hullu, jonka isä oli ruotsalainen Folkvid ja äiti Cecilia, nimitettiin jaarliksi sekä valtakunnan sijaishallitsijaksi. Haakon hallitsi Bergeniä ja Länsi-Norjaa. Guttorm kuoli jo samana vuonna, ja Cecilian kaksi poikaa olivat vahvimmat ehdokkaat seuraavaksi kuninkaaksi. Useat mahtimiehet kannattivat Haakonia, koska he pitivät häntä kyvykkäimpänä sotapäällikkönä. Mutta Trøndelagin talonpojat ja arkkipiispa Eirik Ivarsson kannattivat Ingeä. Talonpojat pitivät Haakonia vierasmaalaisena, jota he eivät tahtoneet Norjan kuninkaaksi. Inge valittiin lopulta Øretinginillä kuninkaaksi. Haakon sai kuitenkin jatkaa jaarlina ja hänet nimitettiin myös armeijan ylipäälliköksi. Lisäksi Haakon sai puolet kuninkaan verotuloista.[1]
Kesällä 1205 Inge ja Haakon marssivat armeijan kärjessä kohti Vikeniä, missä Inge huudettiin kuninkaaksi Haugatingissa ja Borgartingissa. Birkebeinien pahimmat kilpailijat baglit eivät kuitenkaan luovuttaneet. Huhtikuussa 1206 he yllättivät Ingen ja birkebeinit Trondheimissa, missä nämä nukkuivat päihtyneinä hääjuhlien jälkeen. Inge pääsi hädin tuskin pakoon vihollisiltaan uimalla Nidelva-joen yli. Seuraavana vuonna Inge ja birkebeinit taistelivat bagleja vastaan Oslossa, mutta heikolla menestyksellä.[1]
Vuonna 1208 birkebeinit ja baglit tekivät rauhansopimuksen Kvitsøyssä. Valtakunta jakautui siten, että baglien asettama vastakuningas Filippus Simonsson sai vallan Itä-Norjassa Svinesundista itään. Baglien Itä-Norjan ja birkebeinien Trøndelag-Länsi-Norjan välillä vallitsi siitä eteenpäin rauha. Inge rakennutti baglien polttaman Bergenin kuninkaanlinnan uudelleen. Inge oleskeli kuitenkin suurimmaksi osaksi Trondheimissa. Hän solmi diplomaattiset suhteet sekä Englannin että Skotlannin kuninkaiden kanssa.[1]
Haakon Hullu ei ollut tyytyväinen asemaansa jaarlina ja vaati itselleen kuninkaan arvoa. Tähän Inge ei suostunut. Haakon onnistui kuitenkin kirkon tuella pakottamaan Ingen sopimukseen, jonka perusteella sen veljeksistä, joka elää pitempään, tulisi periä koko valtakunta. Molempien kuoleman jälkeen heidän perillisistään tulisi tulla kuningas. Haakonin taka-ajatuksena oli, että Haakonilla oli avioliitossa syntynyt poika Knut, kun taas Ingellä oli vain avioton poika Guttorm. Sopimus oli kuitenkin Ingelle eduksi, koska Haakon kuoli heistä ensimmäisenä, vuonna 1214.[1]
Vuonna 1213 Trondelagin maanviljelijät olivat tarttuneet aseisiin Ingea vastaan ja tappaneet hänen nimismiehensä Strindassa protestoidakseen kruunun vuokraverovaatimuksia vastaan. Sanotaan, ettei Inge tahtonut taistella omia talonpoikiaan vastaan, mutta kuninkaan nuorempi velipuoli Skule Bårdsson sai hänet taistelemaan heitä vastaan. Vuosi Haakon Hullun kuoleman jälkeen Inge kokosi suuren armeijan Bergeniin ja pakotti trondelagilaiset hyväksymään kruunun vaatimukset, mutta jätti heidät muuten rauhaan.[1]
Bǫglunga sǫgur eli birkebeinien ja baglien saaga kuvaa Ingen rauhallisena ja hiljaisena miehenä, joka oli ystävällinen läheisilleen. Hänen sanotaan ottaneen vastaan nuoren Haakon Haakoninpojan ja hänen äitinsä, kun he etsivät turvapaikkaa Trondheimista vuonna 1206, ja myöhemmin hän antoi Haakonin mennä kouluun Kristkirkeniin poikansa Guttormin kanssa siitä huolimatta, että Haakon oli mahdollinen kruununtavoittelija ja Guttormin kilpailija.[1]
Lähteet muokkaa
| Edeltäjä: Guttorm Sigurdsson |
Norjan kuningas 1204–1217 |
Seuraaja: Filippus Simonsson Haakon IV Haakoninpoika |