Inga Juuso

norjansaamelainen muusikko

Inga Juuso (5. lokakuuta 1945 Jokimukka, Ruotsi23. elokuuta 2014) oli norjansaamelainen joikutaiteilija. Hän esiintyi sekä yksin että eri kokoonpanojen kanssa ja konsertoi ympäri maailmaa. Uransa myöhäisvaiheessa hän oli Tromssan lääninjoikaaja.[1] Ennen taiteilijanuraansa hän työskenteli radiotoimittajana.[2]

Inga Juuso
Henkilötiedot
Syntynyt5. lokakuuta 1945
Jokimukka, Ruotsi
Kuollut23. elokuuta 2014 (68 vuotta)
Muusikko
Laulukielet saame
Tyylilajit etnomusiikki
Soittimet joiku, laulu
Aiheesta muualla
musicnorway.no/artist/inga-juuso

Juuso hallitsi traditionaalisen joiun[1], ja hänen ilmaisuaan luonnehdittiin vahvan jylhäksi. Perinteisen joikutyylin lisäksi hän teki taiteellisia kokeiluja ja kehitti joikutaidetta yhdessä muun muassa saamelaisten pop-yhtyeiden kanssa.[2]

Juuso oli myös näyttelijä:[1] hän näytteli lukuisissa saamelaisteatteri Beaivvášin tuotannoissa ja ruotsalaisissa saamelaisteattereissa 1980-luvulta alkaen. Hänellä oli niin ikään rooli Nils Gaupin elokuvassa Kautokeinon kapina (2008).[2]

Juuso on palkittu taiteilijanurastaan useilla Norjan merkittävimmillä säveltaiteen palkinnoilla. Hänelle annettiin Spellemannprisen-palkinto vuonna 2011.[1][3]

Diskografia muokkaa

  • Ravddas Ravddi, DAT (1991)
  • Skáidi - When the rivers meet, DAT (2007)
  • Váimmu Ivnit - Patterns of the heart, DAT (2008)
  • Bárut/Inga Juuso – Bálggis (2011)
  • Inga Juuso & Harald Skullerud – Juusk (2011)

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Inga Juuso «Årets folkemusiker» NRK. Viitattu 22.10.2019. (norjaksi)
  2. a b c Näkkäläjärvi, Pirita: Joikutaiteilija Inga Juuso on kuollut Yle Uutiset. 26.8.2014. Arkistoitu 30.8.2014. Viitattu 31.5.2015.
  3. En ære for joiken vuelie.no. 26.9.2008. Viitattu 31.5.2015. (norjaksi)

Aiheesta muualla muokkaa