Wikipedia

Imprimituuri

maalauspohjan värillinen pohjasävy

Imprimituuri (lat. imprimere)[1] tarkoittaa maalauspohjan värillistä pohjasävyä.[2] Perinteinen pohjasävy on oliivinvihreä, kellertävä tai maavärisävyinen ohut värikerros, joka sivellään koko maalauspohjalle tai sen osalle.[3][4] Nykyisin käytetään muitakin värejä.

Michelangelo on käyttänyt tässä maavihreää alusmaalausta ihon taustana. Alusmaalausta ei ole sivelty koko maalauspohjaan, jotta kankaiden punaiset sävyt olisivat puhtaampia. Työskentely on muuten edennyt kuten imprimituuria käytettäessä. Keskeneräinen maalaus Madonna ja lapsi sekä Johannes Kastaja (1497, National Gallery) tunnetaan myös nimellä Manchesterin Madonna.

Imprimituuria on käytetty kerrosmaalauksessa eri aikoina, etenkin renessanssin aikana ja klassisessa maalauksessa.

Historiaa

muokkaa

Maalauskillat käyttivät imprimituuria alusmaalauksena jo keskiajalla, mutta renessanssin taiteessa siitä tuli vakiintunut käytäntö varsinkin Italiassa. Imprimituuri maalattiin ohuella läpikuultavalla maavärillä, kuten raa'alla tai poltetulla siennalla. Myös maavihreää tai mustan ja vaalean okran sekoitusta käytettiin.[5] Eräästä Michelangelon National Galleryssä olevasta kesken jääneestä maalauksesta näkyy havainnollisesti, että hän on käyttänyt maavihreää alusmaalausta.[6] Myös joissakin Leonardo da Vincin keskeneräisissä maalauksissa on näkyvissä kuva-alan pohjaksi maalattu lämmin tai vihervä imprimituuri.

Imprimituuri kerrosmaalauksessa

muokkaa

Imprimituuri tehdään ohennetulla kuultavalla lasuurivärillä valkoisen pohjustuksen päälle. Pohjamaalauksena imprimituuri antaa maalaukselle yhtenäisen sävyn ja vähentää pohjan imevyyttä. Värikerros ei ole peittävä, joten valkoiselle pohjalle mahdollisesti tehty esipiirustus näkyy sen läpi.[7] Myös pohjan valoisuus kuultaa imprimituurin läpi toisin kuin peittävässä maalikerroksessa, jossa valo heijastuu vain värin pinnasta.[8]

Imprimituurikerros ei välttämättä ole tasainen, vaan siihen voidaan jättää juovia ja läiskiä, jolloin pinnasta saadaan elävä ja maalauksellisesti houkutteleva.[5] Imprimituuria maalatessa ei kuitenkaan muotoilla vielä valoja tai varjoja.

Imprimituuri ei ainoastaan tarjoa käytännöllistä perussävyä, joka helpottaa maalaamista alkuvaiheessa. Se on avuksi myös sopivien valöörien rakentamisessa maalaukseen. Klassisessa maalauksessa imprimituuri sivellään esipiirustuksen päälle. Imprimituurin jälkeen vuorossa on valokohtien kohottaminen vaalealla värillä asteittain kohti huippuvaloja, usein sumraten. Näillä kahdella maalausvaiheella saadaan nopeasti esille maalauksen muodot.[5] Imprimituuri ei peity kokonaan, vaan se jää usein näkymään keskitummissa sävyissä ja varjoissa.[9][4]

Imprimituuri eri taiteilijoilla

muokkaa
 
Leonardo da Vincin Kuninkaiden kumarrus (n. 1481–1482). Uffizin kokoelmissa olevaan teokseen on tehty esipiirustus ja keltasävyinen imprimituuri koko kuva-alaan. Toisessa kerroksessa on lisätty paikallisvärejä ja luonnosteltu muotoja punaruskealla värillä.

Italian täysrenessanssissa imprimituuri oli vaalea. Da Vincin uskotaan käyttäneen Mona Lisassa vaalean keltaista imprimituuria, jonka päälle hän maalasi kontrasteja esiin punertavalla ohuella värillä,[10] kuten Kuninkaiden kumarruksessa. Andrea del Sarton maalauksessa Neitsyt Maria, Jeesus-lapsi, Pyhä Elisabeth ja Johannes Kastaja on valkoisen pohjustuksen päällä läpikuultava maaväreistä, lakkapigmenteistä ja lyijyvalkoisesta sekoitettu imprimituurikerros, jollaista Vasari suositteli.[11] Barokin aikakaudella pohjamaalaukset tummenivat.[12][4] Dramaattisista valo- ja varjovaikutelmista ja tummista maalauspohjistaan tunnettu Caravaggio käytti punaruskeaa imprimituuria varsinkin uransa loppuvaiheessa.[13] Myös Rubens ja Van Dyck käyttivät punaruskeaa alusmaalausta, jota he työstivät harmaalla ja valkoisella.[4]

Vanhat maalaustekniikat ovat nousseet uudelleen suosioon etenkin 1990-luvulta alkaen.[14] Suomalaisista esimerkiksi Kaj Stenvall kertoo käyttävänsä imprimituuria, kuten okraa antamaan maalaukselle yhtenäisen lämpimän sävyn sekä helpottamaan valon esiin nostamista ja varjojen säilymistä sävykkäinä.[15]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Myetymology.com Viitattu 28.5.2010.
  2. ↑ Taidehistorian sanasto, Jyväskylän yliopisto Viitattu 3.8.2009
  3. ↑ Labedzki, Annette: Imprimatura – The First Step to Painting (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 28.5.2010.
  4. ↑ a b c d Harding, Michael: Colour and Technique, (osa Color Priming) (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 28.5.2010.
  5. ↑ a b c Akke Kumlien: Taidemaalauksen käsikirja, s. 117. WSOY, 1962. Suomentanut Onni Oja. ISBN 951-0-10053-6
  6. ↑ Colin Hayes: Piirustus ja maalaus. Opas ja käsikirja, s. 63. WSOY, 1980. Suomentanut Eeva Reed ja Markku Valkonen.
  7. ↑ Taiteen pikkujättiläinen, s. 234. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  8. ↑ Nation Master Encyclopedia: Imprimatura (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 31.5. 2010
  9. ↑ Max Doerner: Maaliaineet ja niiden käyttö taidemaalauksessa, s. 142–143. Alkuteos Malmaterial und seine verwerdung im bilde 8. painos. Suomentanut Aune Lindström ja Oiva Talvitie. Tammi, Turku 1954.
  10. ↑ Art historian claims to have cracked real da vinci code (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 28.5.2010.
  11. ↑ Keith, Larry: Andrea del Sarto’s The Virgin and Child with Saint Elizabeth and Saint John the Baptist: Technique and Critical Reputation. National Gallery, s. 3. Viitattu 28.5.2010.
  12. ↑ Taiteen pikkujättiläinen, s. 837. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  13. ↑ National Gallery, Technical bulletin conference abstract books, s. 47[vanhentunut linkki] Viitattu 28.5.2010.
  14. ↑ Katso esim. ateljee-metodi ja grisaille.
  15. ↑ Kaj Stenvallin kuvaus maalauksen Koskaan ei ole liian myöhäistä sanoa ei koskaan työvaiheista. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 28.5.2010.


Maalaustekniikat
Sideaineen mukaan:
Maalauspohjan mukaan:
Värinlevitystavan mukaan:
Maalausjärjestyksen mukaan:
Maalaustyylin mukaan:
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Imprimituuri&oldid=21981728”