Meteorologi

ilmatieteen asiantuntija
(Ohjattu sivulta Ilmatieteilijä)

Meteorologi eli ilmatieteilijä on ilmatieteen eli meteorologian asiantuntija. Suomessa meteorologeja on eniten Ilmatieteen laitoksen palveluksessa. Suurin osa heistä toimii säänennustustehtävissä, mutta monet toimivat myös tutkimus- ja kehitystehtävissä muun muassa kehittämässä numeerisia säänennustusmalleja. Myös televisiokanavien, Suomessa Yleisradion ja MTV3:n palveluksessa on meteorologeja, jotka vastaavat televisiossa esitettävistä säätiedotuksista. Suomessa ei ole varsinaista meteorologin tutkintoa, vaan meteorologit ovat suorittaneet yleensä filosofian maisterin tutkinnon. Suomessa meteorologiaa voi opiskella Helsingin yliopistossa Fysikaalisten tieteiden laitoksella Ilmakehätieteiden osastolla.

Meteorologi kenttätyössä valvomassa mittauksia. Suurin osa meteorologin työstä tehdään toki kirjoituspöydän ääressä.

Merkittäviä meteorologeja muokkaa

Tunnettuja meteorologeja muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa