Ilmari Sormunen
Toivo Ilmari Sormunen (23. marraskuuta 1896 Sumiainen – 22. marraskuuta 1980 Oulu) oli suomalainen vasemmistopoliitikko ja toimittaja. Sormunen oli SKDL:n kansanedustaja vuosina 1945–1951 ja Pohjan Voiman päätoimittaja 1925–1928. Sormunen työskenteli myös maanviljelijänä, liikkeenharjoittajana, renkinä, sepänsällinä, seppänä, työkaluviilarina, rautateiden sähköttäjänä ja kurssitoiminnan ohjaajana. Hän oli vankilassa poliittisista syistä vuosina 1930–1934 ja 1937–1939.[1]
Henkilöhistoria muokkaa
Sormunen oli lähes kouluja käymätön; takana oli vain kaksi viikkoa kiertokoulua. Hän oli sotien välisenä aikana aktiivinen vasemmistolainen toimija ja joutui pakenemaan välillä Ruotsiin vuosiksi 1918–1923. [2]
Muusikko Kalle Fält on Ilmari Sormusen tyttärenpoika.[2] Sormunen on haudattu Oulujoen hautausmaalle.
Poliittinen toiminta muokkaa
Sormunen oli 1920-luvulta alkaen maanalaisen Suomen kommunistisen puolueen jäsen. Sormunen oli erityisesti talonpoikaiskysymyksen asiantuntija ja hän vaikutti puolueensa edustajana muun muassa Muhoksen pulaliikkeessä ja Pohjanmaan katoliikkeessä. [3] 1930-luvulla Sormunen ajautui riitoihin SKP:n johdon kanssa, kun hän kritisoi kollektivisoinnin järkevyyttä vallankumoustilanteessa. SKP leimasi Sormusen sosialidemokraatiksi ja buharinilaiseksi.[4]
Vuonna 1925 Sormunen palkattiin oululaisen Pohjan Voima -lehden toimittajaksi. Vielä samana vuonna hän joutui ottamaan päätoimittajan tehtävän, koska hän oli toimituksessa ainoa jäsen jolla oli kansalaisluottamus. Etsivä Keskuspoliisi piti Sormusta vain nimellisesti päätoimittajana, joka menee tarvittaessa vankilaan jos lehden sisällössä on tuomittavaa tekstiä. Näin kävikin vuonna 1928, kun hän joutui vankilaan lehden kirjoitusten takia. Vuonna 1931 hän sai neljän vuoden kuritushuonetuomion maanpetoksen valmistelusta hoidettuaan rajan yli kulkevia etappilinjoja. Hän vapautui Tammisaaren vankilasta vuonna 1933. [3]
Lapuanliike muilutti Sormusen vapunpäivänä 1930, kun hän oli menossa pitämään puhetta Liminkaan. Paikalliset isännät ottivat Sormusen kiinni, kuskasivat autolla takaisin Ouluun ja kielsivät paluun. Tapausta on pidetty koko maan ensimmäisenä poliittisena kyydityksenä.[5]
Sormunen pidätettiin vuonna 1937 Muhoksen pulaliikkeen tutkinnan yhteydessä.[6] Hän kertoi kuulusteluissa maanalaisesta toiminnasta, mutta kuulustelija piti tietoja sellaisina, jotka olivat jo muutenkin tiedossa. Yhteistyöhalua pidettiin vain teeskentelynä. Vuonna 1938 Sormunen tuomittiin taas kuritushuoneeseen. Vuodesta 1941 alkaen Sormunen oli aidosti yhteistyössä Valtiollisen poliisin kanssa, eikä häntä suljettu turvasäilöön kuten monille muille kommunisteille tehtiin.[3]
Vuoden 1950 presidentinvaaleissa Sormunen valittiin SKDL:n ja siten Mauno Pekkalan valitsijamieheksi.[1] Kesällä 1950 SKP sai tietoonsa Sormusen poliisiyhteistyön. Sormunen myönsi rikkeensä puolueen kaaderijaoston kuulustelussa 2. kesäkuuta 1950, mutta kertoi lopettaneensa toiminnan vuonna 1943. Raportti Sormusen toiminnasta käsiteltiin politjaostossa elokuussa ja sihteeristö päätti erottaa hänet puolueesta sekä kieltää kaikki luottamustehtävät SKDL:ssä 6. syyskuuta. Vasikoinnin ohella Sormusta syytettiin oikeistopoikkeamista talvisodan ja syksyn 1944 aikana.[6] Sormunen pakotettiin anomaan eroa eduskuntatyöstä “määrittämättömän sairauden” perusteella. Eduskunnan sosiaalidemokraatit toivat asiaa käsiteltäessä esille epäilyksiä eronpyynnön taustoista eikä eroa myönnetty. Sormunen ei kuitenkaan enää osallistunut eduskuntatyöhön.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Ilmari Sormunen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ a b Heikki Kirstinä: Kansan Tahto, 16.8.2012, nro 33, s. 8–9. Oulu:
- ↑ a b c d Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953, s. 337–338. Helsinki: Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-768-0.
- ↑ Matti Lackman: Taistelu talonpojasta. Suomen Kommunistisen Puolueen suhde talonpoikaiskysymykseen ja talonpoikaisliikkeisiin 1918–1939 (Pohjoinen 1985), s. 100, 149.
- ↑ Esa Ruuskanen: Viholliskuviin ja viranomaisiin vetoamalla vaiennetut työväentalot Jyväskylä studies in humanities 63, Jyväskylän yliopisto 2006, s. 98–99.
- ↑ a b Veli-Pekka Leppänen: Ohranasta oppositioon. Kommunistit Helsingissä 1944–1951, s. 737. SKP:n Helsingin piirijärjestö; kustantaja Kansan Sivistystyön Liitto, 1994. ISBN 951-9455-41-8.