Avaa päävalikko

Ilkka Kalle August Halonen (s. 14. marraskuuta 1932 Kuopio)[1] on suomalainen sotilas, kenraaliluutnantti evp. Halonen syntyi Kuopiossa jääkärikapteeni Otto Armas (Ami) Halosen ja lastentarhanopettaja Aino Hilja Halosen ensimmäisenä lapsena. Myöhemmin Halonen muutti perheensä mukana Siilinjärven Kasurilan kylään, missä hänen isänsä jääkärikapteeni Halonen toimi maanviljelijänä.

Ilkka Halonen
Henkilötiedot
Syntynyt 14. marraskuuta 1932 (ikä 86)
Kuopio
Kansallisuus Suomi
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Suomen lippu Suomi
Palveluvuodet 1953 – 1992
Komentajuudet Uudenmaan Rakuunapataljoona (1975-77)
Savon prikaati (1977-80)
Savo-Karjalan sotilaslääni (1981-84)
Sotilasarvo Kenraaliluutnantti
Kunniamerkit SL 1.lk komentajamerkki

Sisällysluettelo

Opinnot ja perheMuokkaa

Halonen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion Lyseosta v. 1952. Varusmiespalveluksen jälkeen hän suoritti kadettikoulussa upseerin tutkinnon vuonna 1955. Hän oli joukkueenjohtajana ensimmäisessä suomalaisessa rauhanturvajoukossa (YKSK) Egyptissä 1956–1957. Hän palveli opetusupseerina ja komppanianpäällikkönä 2. prikaatissa ja reserviupseerikoulussa vuosina 1957–1963. Sotakorkeakoulussa Halonen opiskeli vuosina 1963–1965. Hän oli Sotakorkeakoulun opettajana vuosina 1965–1969 ja 1971–1975. Halosen sotilasura jatkui Uudenmaan Rakuunapataljoonasn ja Savon Prikaatin komentajana vuosina 1975–1980. Tämän jälkeen hän palveli Pääesikunnassa operatiivisen osaston päällikkönä. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 1981 ja määrättiin Savo-Karjalan Sotilasläänin komentajaksi 1981 - 1984, minkä jälkeen hän oli Pääesikunnassa päämajamestarina ja yleisesikunnan päällikkönä vuosina 1984 -1989.Kenraaliluutnantiksi hänet ylennettiin 1986. Hänen viimeinen tehtävänsä aktiivipalveluksessa oli Pohjois-Suomen Sotilasläänin komentajuus vuosina 1989 -1992.

Halonen avioitui Maija-Liisa Variksen kanssa vuonna 1957, pariskunnalla on kaksi poikaa.[1]

YleistäMuokkaa

Ilkka Halonen toimi Kadettikunnan puheenjohtajana 1984–1986 ja Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistyksen puheenjohtajana 1989–1995. Eläkepäivillään hän on edistänyt mm. ampumisharrastusta.[2] Hän oli Sotainvalidien Veljesliiton Pohjois-Savon piirin puheenjohtajana vuosina 2001–2006, ja on osallistunut mm. asiantuntijana Jatkosodasta kertovien radio-ohjelmien tekemiseen.[3]

KunniamerkitMuokkaa

  • Suomen Leijonan 1.lk komentajamerkki (SL K1)
  • Suomen Leijonan komentajamerkki (SL K)
  • Jatkosodan muistomitali
  • Sotilasansiomerkki
  • YK-mitali (Suez)
  • Reserviupseeriliiton ansiomerkki [4]

LähteetMuokkaa

  1. a b Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on 1994, s. 169. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7.
  2. 17 Nuorta osallistui Kenraalin kilpailuun ampumaurheiluliitto, 2007
  3. YLE Kirjo
  4. Kadettiupseerit 1920-1985, s. 124. Kadettiupseerit r.y., 1985. ISBN 951-99690-4-7.