Iikka Vehkalahti
Iikka Ilmari Vehkalahti (29. kesäkuuta 1949 Orimattila – 22. joulukuuta 2024 Hanko)[1] oli suomalainen toimittaja, elokuvatuottaja ja dokumentaristi, joka tunnettiin yhteiskunnallisista dokumenttielokuvistaan.[2][3] Hän ohjasi urallaan 20 dokumenttielokuvaa ja tuotti yli sata dokumenttia. Vehkalahti työskenteli muun muassa Yleisradion Dokumenttiprojektin tuottajana vuosina 1998–2015.[4] Hän tuotti lukuisia tunnettuja dokumenttielokuvia, kuten Pirjo Honkasalon Melancholian 3 huonetta, Joonas Neuvosen Reindeerspotting sekä Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro.[5]
| Iikka Vehkalahti | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. kesäkuuta 1949 Orimattila |
| Kuollut | 22. joulukuuta 2024 (75 vuotta) Hanko |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Ammatti | toimittaja, elokuvatuottaja ja dokumentaristi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Elämä
muokkaaVehkalahti kirjoitti ylioppilaaksi Orimattilan yhteiskoulusta vuonna 1968.[2] Opiskeltuaan dramaturgiaa Suomen Teatteriopistossa sekä journalismia ja valtio-oppia Tampereen yliopistossa hän työskenteli toimittajana, kunnes siirtyi elokuva-alalle vuonna 1987.[5] 1970- ja 80-luvuilla Vehkalahti asui Porissa, jossa hän ohjasi ensimmäiset dokumenttielokuvansa.[6] Vehkalahti toimi myös käsikirjoittajana ja leikkaajana.[7]
Vehkalahti oli Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina 2011–2012. Vehkalahti sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2002 ja 2012 hänet palkittiin DocPoint -elokuvafestivaalilla Apollo-tunnustuspalkinnolla ansioistaan suomalaisen dokumenttielokuvan edistäjänä.[4]
Vehkalahti kuoli äkillisesti 75-vuotiaana joulukuussa 2024.[3]
Perhe
muokkaaIikka Vehkalahden puoliso oli toimittaja ja tietokirjailija Katri Merikallio.[8] Hänen entinen puolisonsa oli elokuva- ja teatteriohjaaja Noora Männistö. Heidän tyttärensä on teatteriohjaaja ja lastenkirjailija Reetta Vehkalahti.[9]
Ohjauksia
muokkaa- Porilainen sinapilla (1989)
- Kirje Transkeista (1989)
- Baba Amten lapset (1990)
- Hyvästi puuvilla (1990)
- Noin 18 minuuttia Etelä-Afrikkaa (1990)
- Kun naiset eivät enää vaikene (1991)
- Terroristin tytär (1991)
- Our Common Future? (1992)
- Jeesuksen näköinen mies (1992)
- Mies varjossa (1994)
- Äänetön yhtiökumppani (1994)
- Tehri - kaksi matkaa (2000)
Lähteet
muokkaa- ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 26.1.2025, s. B 23.
- ↑ a b Leppänen, Veli-Pekka: Viihteen keskellä ihmiset kokevat taas dokumenttielokuvien vetovoiman, sanoo 70 vuotta täyttävä ohjaaja Iikka Vehkalahti (vain tilaajille) 29.6.2019. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.12.2024.
- ↑ a b Mattila, Matias: Dokumentaristi Iikka Vehkalahti on kuollut 23.12.2024. Yle. Viitattu 23.12.2024.
- ↑ a b Mattila, Ilkka: Elokuvatuottaja Iikka Vehkalahti on kuollut 23.12.2024. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.12.2024.
- ↑ a b Pernu, Ilkka: Kameramies (arkistoitu sivu) 2012. Journalisti. Arkistoitu 19.8.2014. Viitattu 15.8.2014.
- ↑ Karonen, Jarmo: Iikka Vehkalahti on kuollut 23.12.2024. Satakunnan Kansa Länsi-Suomi. Viitattu 23.12.2024.
- ↑ Dokumentin edistäjä Iikka Vehkalahti saa DocPointin palkinnon. 27.12.2011. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 15.8.2014. Viitattu 15.8.2014.
- ↑ Karjalainen, Elina: Iikka Vehkalahden puolisolta koskettava päivitys: ”Suru on musertava” 23.12.2024. Ilta-Sanomat. Viitattu 6.1.2025.
- ↑ Kuvaja, Sini: Melkoista luovuutta: Reetta Vehkalahti ideoi lastenkirjojensa hahmon sairasvuoteella ja keksi etäopetukseen keinon, joka levisi Porista muihin kouluihin (vain tilaajille) 1.5.2020. Satakunnan Kansa. Viitattu 23.12.2024.