Iijoen kutsu
Iijoen kutsu on Kalle Päätalon Juuret Iijoen törmässä -sarjan 20. osa. Teos on ilmestynyt vuonna 1990 Gummeruksen kustantamana.[1]
Iijoen kutsu | |
---|---|
Kirjailija | Kalle Päätalo |
Kieli | suomi |
Kustantaja | Gummerus |
Julkaistu | 1990 |
Sivumäärä | 648 |
Sarja: Juuret Iijoen törmässä | |
Edeltävä | Oman katon alle |
Seuraava | Muuttunut selkonen |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
Kirjan tapahtumat
muokkaaKalle työskentelee rakennustyömaan mestarina päivisin ja iltaisin viimeistelee uuden omakotitalonsa sisä- ja ulkotöitä. Ennen yli voimiensa työskentelevä Kalle on nyt muuttunut väsyneeksi ja haluttomaksi. Kirjoittamisen intoa olisi, mutta muut työt vievät liikaa aikaa. Kallesta tuntuu, että hän on jo menettänyt parhaat ikävuotensa. Oman lapsen kaipuu iskee myös, ja sen korvikkeeksi Kalle hankkii koiranpennun. Laina suhtautuu koiraan torjuvasti, ja jo ennestään epäsointuiseen avioliittoon tulee uusi särö.
Pääsiäislomalla Kalle matkustaa kotipitäjäänsä Taivalkoskelle. Hän saa tietää kunnan hakevan rakennusmestaria. Paikka tuntuu olevan jo valmiiksi päätetty Kallelle. Lopulliseen päätökseen vaikuttaa vanhan koti-ikävän lisäksi myös turhautuminen kirjoittaa Tampereelle keskentekoisessa kodissa. Ikävä vaihtaa suuntaa, kun Kalle ja Laina hyvästelevät maisemat, joihin he olivat jo ehtineet juurtua, ja muuttavat pohjoiseen. [2]
Lähteet
muokkaa- ↑ http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_56609#.VvvKQ-KLRaQ
- ↑ Iijoen kutsu, takakansiteksti.