Ihmisen elämänkaari
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
 |
Tämä artikkeli tai sen osa painottuu liikaa joihinkin aiheen osa-alueisiin. Artikkelia tulisi muuttaa tasapainoisemmaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Esittelee elämänkaaren vain yhden mallin mukaisesti. |
Ihmisen elämänkaari on ihmiselämään kuuluvien kehitysvaiheiden kokonaisuus. Perimällä, sen ohjaamalla kypsymisellä ja ympäristön virikkeillä on pitkälle ulottuvat vaikutukset psyykkiseen kehitykseen. Elämänkaari jaetaan yleisesti lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen ja vanhuuteen. Koko elämänkaaren tarkastelu valaisee kehityksen vaiheittaisuutta.
Erityisen selviä perimän ja ympäristön virikkeiden vaikutukset ihmisen kehitykselle ovat ensimmäisten elinvuosien aikana, jolloin niin kypsyminen kuin sopivat virikkeetkin säätelevät aivojen kasvua ja hermosolujen kytkentöjä. Oppiminen suuntaa yksilökehitystä, joskin jatkuvasti muuttuvin tavoin. Poikkeuksen tästä muodostaa varhaisissa hoitosuhteissa tapahtuva pysyvä oppiminen. Silloin syntyvä perusturvallisuus – luottamus omaan arvoon – on pohjana myöhemmälle itsetunnolle. Vastasyntyneellä on monipuolisia havaintovalmiuksia ja sosiaalisia valmiuksia, joiden varassa lapsi suuntautuu aktiivisesti ympäristöön jo ensimmäisten elinkuukausien aikana. Hyvin pienestä pitäen lapsi on sosiaalisen vuorovaikutuksen aloitteellinen osapuoli.
Nuoruusikä muodostaa elämän toisen mahdollisuuden. Seksuaalivietin puhkeaminen johtaa syvällisiin muutoksiin yksilön sisäisessä maailmassa. Lapsuudessa sisäistetyt vuorovaikutusmielikuvat eivät enää vastaa murrosiän aikana muuttunutta ruumista, vaan nuoren on muokattava perusteellisesti identiteettiään uusien samastumisten avulla. Ikätoverit toimivat nuoruusiän kehityksen katalysaattoreina ja auttavat nuorta irtautumaan vanhempiin liittyvästä tarvitsevuudesta. Kun nuori muodostaa oman maailmankuvansa ja elämänkatsomuksensa, hänen sosiaalinen identiteettinsä lujittuu riittävästi aikuisuuteen astumista varten.
Aikuisuus on tyypillisesti elämän pisin vaihe, jonka alkuvaiheeseen liitetään lopullinen itsenäistyminen ja elämäntilanteen vakiintuminen. Toisaalta useimmat aikuiset pyrkivät solmimaan pysyvän parisuhteen ja perustamaan perheen, jotka kuitenkin luovat haasteen omalle itsemääräämisoikeudelle. Myöhäisempää aikuisuutta on kutsuttu myös keski-iäksi.
Vielä vanhuudessa kohdataan uusia haasteita, joiden hallitseminen antaa tyydytystä ja elämäniloa. Myös vanhuudessa vireät sosiaaliset suhteet ovat psyykkisen hyvinvoinnin perustana. Vanhuuden keskeisiä kehityshaasteita ovat mukautuminen heikkenevään terveyteen ja valmistautuminen kuolemaan.
Lähteet muokkaa
- Vuorinen Risto, Tuunala Elisa 2002. Psykologian perusteet. Kehittyvä ihminen. Otava