Ignaz von Döllinger

Johann Joseph Ignaz von Döllinger (28. helmikuuta 1799 Bamberg, Baijeri – 10. tammikuuta 1890 München) oli saksalainen roomalaiskatolinen teologi, pappi ja merkittävä kirkkohistorioitsija. Döllinger kieltäytyi hyväksymästä Vatikaanin ensimmäisen konsiilin (1869–1870) julistamaa oppia paavin erehtymättömyydestä ja oli sitten vanhakatolisen kirkon perustajia, vaikkakaan hän ei itse virallisesti liittynyt siihen.

Johann Joseph Ignaz von Döllinger
Henkilötiedot
Syntynyt	28. helmikuuta 1799 Bamberg, Baijeri
Kuollut	10. tammikuuta 1890 (90 vuotta) München
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Elämä

Döllingerin isoisä ja isä olivat molemmat arvostettuja lääketieteen professoreja. Döllinger opiskeli Würzburgin yliopistossa, vihittiin papiksi vuonna 1822 ja hänestä tuli Münchenin yliopiston kanonisen oikeuden ja kirkkohistorian professori vuonna 1826. Vuodesta 1835 hän oli Baijerin kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen ja toimi sen puheenjohtajana vuodesta 1873. Hän oli myös Baijerin valtiopäivien jäsen vuodesta 1845 ja Frankfurtin kansalliskokouksen jäsen vuosina 1848–1849. Vaikka hän menetti professuurinsa vuonna 1847 protestoituaan valtiopäivillä yliopiston professorien erottamista vastaan, hänet nimitettiin uudelleen kirkkohistorian professoriksi vuonna 1849.

Döllinger oli huomattava historiantutkija, jonka modernit tutkimusmenetelmät ja liberaalit ja kansallismieliset tulkinnat katolisuudesta johtivat konfliktiin jesuiittojen ja paavin politiikan kanssa. Toisaalta hän kirjoituksissaan vastusti seka-avioliittoja ja suhtautui reformaation johtajiin hyvin ankarasti. Hänen ajatteluunsa vaikutti Félicité de La Mennais'n liberaali katolilaisuus, jonka pyrkimyksiä sovittaa yhteen katolinen kirkko ja moderni yhteiskunta hän ylistää. Vuonna 1869 Döllinger kirjoitti Janus-nimimerkillä artikkelisarjan, jota myöhemmin laajennettiin ja julkaistiin nimellä Der Papst und das Konzil (1869). Kirja, jossa kritisoitiin Vatikaanin konsiilia ja erehtymättömyysoppia, joutui välittömästi Vatikaanin kiellettyjen kirjojen luetteloon. Kieltäydyttyään hyväksymästä paavin erehtymättömyysoppia Döllinger erotettiin kirkosta vuonna 1871, mutta hänet valittiin samana vuonna Münchenin yliopiston rehtoriksi. Erehtymättömyysopin vastustus oli voimakkainta saksankielisissä maissa ja erityisesti Münchenin ja Bonnin yliopistoissa, ja Döllinger oli aatesuunnan johtohahmo. Döllinger ja hänen kollegansa, jotka kaikki oli erotettu kirkosta, pitivät Münchenissä kongressin vastustaakseen konsiilin dogmeja. Komitea, jonka jäsenenä Döllinger oli, laati opillisen perustan ja ohjelman uudelle vanhakatoliselle liikkeelle saksankielisissä maissa. Döllinger kuitenkin vastusti skismaattisuutta ja uuden kirkkokunnan perustamista.