Ruotsin Idolin seitsemäs tuotantokausi alkoi syyskuussa 2010 Tukholman koelauluista. Kilpailun finaaliin selvisi 11 finalistia, joista yksi voittaa koko kilpailun. Kisassa olivat mukana myös suomenruotsalainen Elin Blom ja Geir Rönning. Ohjelman viimeinen finaali järjestetään Tukholman Globen-areenalla joulukuussa 2010. Kilpailua seuraa viikoittain yli miljoona ihmistä.

Idol (Ruotsi)
Maa Ruotsi
Esittäminen
Verkko TV4
Julkaisupäivä Syyskuu 2010
Ensimmäinen esitys 7. syyskuuta 2010
Viimeinen esitys 10. joulukuuta 2010
Jaksojen määrä 27/52

Kilpailu alkoi koelauluista. Seuraava vaihe oli Slutaudition, jossa jokainen jatkoon päässyt esitti tietyn kappaleen bändin säestäessä. Slutauditionin jälkeen seuraava vaihe oli Kval-viikot. Kval-viikoilla jokainen esiintyjä esitti kappaleen yleisön edessä. Kisan viimeinen vaihe on Veckofinal. Veckofinaaleja on kymmenen, joista aina yksi kilpailija tippuu kerrallaan. Kilpailun voitti 10. joulukuuta Tukholman Globen-areenalla Jay Smith. Toiseksi kilpailussa sijoittui Minnah Karlsson.

Tuomarit muokkaa

Finalistit muokkaa

  • Sassa Bodenjsö – putosi 8. lokakuuta
  • Alice Hagenbrant – keskeytti kilpailun 21. lokakuuta, aikaisemmin pudonnut Minnah Karlsson pääsi hänen tilalleen.
  • Linda Varg – putosi 22. lokakuuta
  • Daniel Norberg - putosi 29. lokakuuta
  • Geir Rönning - putosi 5. marraskuuta
  • Elin Blom - putosi 12. marraskuuta
  • Andreas Weise - putosi 19. marraskuuta
  • Linnea Henriksson - putosi 26. marraskuuta
  • Olle Hedberg - putosi 3. joulukuuta
  • Minnah Karlsson (putosi jatkosta 15. lokakuuta), pääsi takaisin Alice Hagenbrantin keskeytettyä kilpailun.
    (aikaisemmin Minna Karlsson). Hänen äitinsä on juuriltaan suomalainen. - putosi 10. joulukuuta
  • Jay Smith - voittaja

Juontajat muokkaa

Koelaulut muokkaa

Koelaulut järjestettiin kesällä 2010 Tukholmassa, Malmössä, Göteborgissa, Karlstadissa ja Luulajassa. Koelaulajia oli yhteensä noin 12 000, joka on idolin koelauluennätys.

Koelaulupaikat muokkaa

Esityspäivä (Live) Paikka Esityspäivä (TV) Jatkoonpääsijöitä
10.-11. huhtikuuta Göteborg 9. syyskuuta 23
18. huhtikuuta Karlstad 10. syyskuuta 19
24. huhtikuuta Malmö 15-16. syyskuuta 33
2. toukokuuta Luulaja 14. syyskuuta 12
8-9. toukokuuta Tukholma 7-8. syyskuuta 30
toukokuu 2010 Sista chansen 16. syyskuuta 10

Jaksot muokkaa

Jakso Esityspäivä Katsojaluvut Tapahtumat
1 07.9.2010 1 147 000 Tukholman koelaulut
2 08.9.2010 1 142 000 Tukholman koelaulut
3 09.9.2010 1 199 000 Göteborgin koelaulut
4 10.9.2010 1 142 000 Karlstadin koelaulut
5 14.9.2010 1 482 000 Luulajan koelaulut
6 15.9.2010 1 311 000 Malmön koelaulut
7 16.9.2010 1 319 000 Sista chansenin koelaulut
8 17.9.2010 1 473 000 Slutaudition 1
9 21.9.2010 1 125 000 Slutaudition 2
10 22.9.2010 1 031 000 Slutaudition 3
11 23.9.2010 1 295 000 Slutaudition 4
12 24.9.2010 1 151 000 Slutaudition 5
13 27.9.2010 853 000
(411 000)
Ensimmäinen suora semifinaalilähetys.
14 28.9.2010 1 064 000
(480 000)
Toinen suora semifinaalilähetys.
15 29.9.2010 789 000
(409 000)
Kolmas suora semifinaalilähetys.
16 30.9.2010 1 034 000
(585 000)
Neljäs suora semifinaalilähetys.
17 01.10.2010 1 040 000
(739 000)
Kvalfinaali. Kilpailussa valitaan 11 finalistia.
18 08.10.2010 1 107 000
(1 010 000)
(65 000)
Ensimmäinen Veckofinal-lähetys. Sassa Bodenjsö putoaa kisasta ensimmäisenä.
19 15.10.2010 1 225 000
(805 000)
(99 000)
Toinen suora Veckofinal-lähetys. Minnah Karlsson putoaa kisasta toisena. Alice Hagenbrant keskeyttää kilpailun torstaina 21. lokakuuta, eli päivää ennen seuraavaa lähetystä. Minnah Karlsson saa Alice Hagenbrantin paikan, joten pääsee uudelleen kilpailuun.
20 22.10.2010 1 136 000
(1 004 000)
(65 000)
Kolmas suora Veckofinal-lähetys Tukholman Frihamnen areenalta. Kisasta putosi Linda Varg. Tällä kertaa aiheena oli The Beatles.
21 29.10.2010 1 103 000
(963 000)
(72 000)
Neljäs suora Veckofinal-lähetys Tukholman Frihamnen areenalta. Jakson aihe oli 90-luvun hitit. Geir Rönning ja Daniel Norberg joutuivat pudotusuhan alle. Lopulta Daniel putosi kisasta.
22 05.11.2010 1 048 000
(869 000)
(37 000)
Viides suora Veckofinal-lähetys Tukholman Frihamnen areenalta. Geir Rönning putosi kisasta viidentenä.
23 12.11.2010 1 152 000
(1 095 000)
(65 000)
Kuudes suora Veckofinal-lähetys Luulajan Arcushallenista. Kauden ennakkosuosikki Elin Blom putosi yllätyksellisesti kisasta kuudentena.
24 19.11.2010 932 000
(958 000)
(64 000)
Seitsemäs suora Veckofinal-lähetys Karlstadin Lila-areenalta. Andreas Weise putoaa kisasta seitsemäntenä. Neljä kilpailijaa jatkaa semifinaaliin.
25 26.11.2010 952 000
(1 019 000)
(113 000)
Kahdeksas suora Veckofinal-lähetys Malmön Malmö-areenalta. Linnea Henriksson putoaa kahdeksantena.
26 03.12.2010 1 103 000
(1 139 000)
(85 000)
Yhdeksäs suora Veckofinal-lähetys Göteborgin Scandinavium-areenalta. Olle Hedberg putoaa kisasta yhdeksäntenä.
27 06.12.2010 341 000 Kohti finaaleja- koostejakso.
28 10.12.2010 1 527 000
(1 517 000)
(186 000)
Kymmenes, ja viimeinen suora Veckofinal-lähetys Tukholmasta. Jay Smith ja Minnah Karlsson kilpailevat keskenään vuoden 2010 Idolin voitosta Tukholman
Globen-areenalla. Kilpailun voitti Jay Smith, ja toiseksi sijoittui Minnah Karlsson.

Suluissa tuloslähetysten ja Eftersnackin katsojaluvut.

Lähteet muokkaa

Edeltäjä:
Idol 2009
Idol (Ruotsi) Seuraaja:
Idol 2011