iTunes Store

Applen mediapalvelu

iTunes Store on mediapalvelu, josta voi ostaa sekä vuokrata erilaista mediaa, kuten musiikkia, elokuvia, sarjoja ja kirjoja. Apple Inc. julkaisi sen huhtikuussa 2003 verkkomusiikkikauppana, mutta laajensi sittemmin sen tarjontaa.

Historia muokkaa

Apple Inc. julkaisi iTunes Storen huhtikuussa 2003. Applen toimitusjohtaja Steve Jobs onnistui saamaan viisi suurta levy-yhtiötä mukaan palvelun julkistamiseen. iTunes Storesta ostettavissa olevat musiikkitiedostot olivat alun perin Applen omassa DRM-kopiosuojatussa AAC-formaatissa, ja niiden bittivirta oli 128 kbps. Huhtikuussa 2007 EMI-levy-yhtiön kappaleita alettiin jakaa ilman DRM-suojausta[1] ja paremmalla 256 kbps laadulla, mutta hieman korkeammalla hinnalla.lähde? DRM-vapaiden kappaleiden valikoima on tämän jälkeen laajentunut kaikkeen kaupassa myynnissä olevaan musiikkiin.[2]

Kappaleiden hinta oli julkistuksen yhteydessä ennennäkemättömän edullinen. Myös yksittäisten kappaleiden ostomahdollisuus oli uutta. Yksittäiset kappaleet maksoivat 0,99 dollaria ja kokonaiset albumit 9,99 dollaria. Levy-yhtiöt olivat vuonna 2004 aikeissa korottaa hintoja, mutta tähän Apple ei suostunut. Sittemmin hinnoittelua on muutettu. Yksittäisillä kappaleilla on kolme hintatasoa: 69 senttiä, 99 senttiä ja 1,29 dollaria.[3] Hinnat ovat samat euroissa. Albumien hinnat vaihtelevat. Hinnanmuutoksen yhteydessä iTunes luopui DRM-suojauksesta.[3] Musiikkikappaleet sisältävät matalatarkkuuksiset (600 × 600 pikseliä) kuvat musiikkialbumin kansikuvasta.

iTunes Storesta ostettuja DRM-suojattuja musiikkikappaleita voidaan soittaa ainoastaan iTunes-soitto-ohjelmalla sekä Applen omilla iPod-musiikkisoittimilla. Ostettuja musiikkikappaleita voidaan polttaa rajoittamattomalle määrälle CD-levyjä, kuunnella rajoittamattomalla määrällä iPodeja ja soittaa viidessä eri tietokoneessa. Suojaamattomia kappaleita voidaan soittaa missä tahansa soittimessa, joka tukee AAC-formaattia.

iTunesin myötä artistit ovat heränneet vaatimaan suurempaa osaa teostensa myynnistä. iTunesin kaltaiset digitaaliset palvelut vähentävät artistien levy-yhtiöiltä saamaa palvelua, mutta tämä ei ole aina näkynyt artistien sopimuksissa.lähde? Weird Al Yankovic on laskenut, että hänen uudessa sopimuksessaan iTunes Storesta dollarin hintaan ostetusta kappaleesta artisti saa vain neljä senttiä.[4] Yankovicin mukaan hänen osuutensa CD-levymyynnin tuotosta on suurempi kuin digitaalisesta jakelusta. Englannissa Featured Artists Coalition -yhdistys on lobannut EU-parlamentin jäseniä ajamaan artistien oikeuksia. FAC:n mukaan artistin keskimäärin saaman noin 15 prosentin osuuden levymyynnistä on noustava kun levymyynnin kulut digitaalisen jakelun myötä alenevat.[5]

iTunes Storesta tuli Yhdysvaltojen suurin musiikin jälleenmyyjä vuonna 2008.[6] Yhdysvaltojen iTunes Storessa on nykyään myynnissä myös TV-sarjoja ja elokuvia.[7] iTunes Store vuokraa elokuvia yli 50 000 kappaletta päivässä, tehden siitä myös maailman suosituimman Internetissä toimivan elokuvakaupan.[7] Heinäkuussa 2009 Apple kertoi, että iTunesin App Store -sovelluskaupasta on ladattu sen ensimmäisen toimintavuoden aikana 1,5 miljardia sovellusta. Kaupan valikoimissa oli ilmoitushetkellä 65 000 sovellusta.[8]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Michael Arrington: EMI, Apple To Sell DRM-Free Music for $1.29/song TechCrunch. 2.4.2007. Arkistoitu 16.12.2017. Viitattu 22.1.2023. (englanniksi)
  2. Apple drops copy protection from iTunes the Guardian. 6.1.2009. Arkistoitu 4.2.2014. Viitattu 22.1.2023. (englanniksi)
  3. a b Mannila, Marko: ITunes jakoi musiikin kolmeen hintaryhmään IT viikko. 8.4.2009. Viitattu 8.1.2015.
  4. http://digitalmusic.weblogsinc.com/2006/06/14/weird-al-yankovic-says-digital-is-a-raw-deal-for-some-artists/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. http://www.featuredartistscoalition.com/showscreen.php?site_id=161&screentype=folder&screenid=2984 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. iTunes Store Top Music Retailer in the US 3.4.2008. Apple. Viitattu 4.9.2010. (englanniksi)
  7. a b http://www.apple.com/pr/library/2008/06/19itunes.html
  8. Apple’s App Store Downloads Top 1.5 Billion in First Year 14.6.2009. Apple. Viitattu 4.9.2010. (englanniksi)