IS Liigapörssi on jääkiekkopeli, jota pelataan netissä. Pelin omistaa Sanoma. Sanoma toteuttaa peliä yhdessä SM-liigan kanssa.

Liigapörssi
Kehittäjä Sanoma
Julkaisija Sanoma
Julkaistu 1995
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

IS Liigapörssissä idea on valita kentällinen pelaajia (kolme hyökkääjää, kaksi puolustajaa ja yksi maalivahti) SM-liigan pelaajista. Pelaajat ansaitsevat pisteitä riippuen miten valitut pelaajat oikeasti pelaavat. LPP-pisteitä ansaitsee esimerkiksi kun pelaaja tekee maalin tai saa syöttöpisteen.

Pelissä on viisi jaksoa ja playoff-jakso. Yhden jakson hinta on halvimmillaan kolme euroa. [1]

Historia

muokkaa

Pelin historia ulottuu vuoteen 1995, jolloin peliä pelattiin ensimmäisen kerran. Aluksi pelin tuloksia sai soittamalla palvelunumeroon. Vuonna 2000 pelattiin ensimmäinen täysi internet-kausi.

Vuonna 2007 peli siirtyi Sanomalle. 2013 peli sai Ville Järvisen isännöimän PörssiTV:n, jossa kerrotaan vinkkejä tulevalle kierrokselle. Peli on myös laajentunut samalla idealla esimerkiksi NHL-pörssiksi, nimeltään Hockey GM. Myös jalkapallosarjoista on luotu omia versioita. [2]

Pelaaminen

muokkaa

Rekisteröinti

muokkaa

Liigapörssi on maksullinen peli, mutta peliin voi tutustua ilmaiseksi rajoitetusti 4 pelipäivän ajan. Koko jakson kestävä Liigapörssi-joukkue maksamaa 3 euroa per jakso.

Pelijaksot

muokkaa

Liigapörssissä on kuusi pelijaksoa: viisi runkosarjan aikana ja yksi playoffien aikana. Uusi jakso tarkoittaa uutta mahdollisuutta rakentaa joukkue.

Joukkue

muokkaa

Joukkueessa on kuusi pelaajaa: yksi maalivahti, kaksi puolustajaa, ja kolme hyökkääjää. Alkubudjetti on 2.000.000 euroa.

Pelaajahinnat

muokkaa

Hinnat määritellään joka jaksolle uudelleen ja ne muuttuvat jaksojen aikana pelaajan menestyksen, ja myynti- ja ostomäärän mukaan.

Pistelasku

muokkaa

Pisteitä saa erilaisista tapahtumista: maaleista, syötöistä ja voitoista. Maalivahdit saavat pisteitä torjunnoista ja otteluiden voitoista. Pisteitä vähennetään isoista jäähyistä, ja päästetyistä maaleista.

Pelaajavaihdot

muokkaa

Maksimissaan 20 vaihtoa per jakso. Vaihdot ovat mahdollisia ottelupäivien välissä. Kolmen euron Superpelimaksuun sisältyy 11 vaihtoa, ja lisävaihtoja voi ostaa kolmen vaihdon paketeissa. Hyperpelijoukkue jolla saa heti kaikki 20 vaihtoa, maksaa 9 euroa.

Lähteet

muokkaa
  1. tietoa pelistä liigaporssi.fi.
  2. Historiaa liigaporssi.fi.