Hyrkanos II

Juudean kuningas

Hyrkanos II oli juutalaisten ylipappi vuosina 79 eaa.40 eaa. Hänen vanhempansa olivat makkabealaisten hallitsijasuvun kuningas Aleksanteri Jannaios ja Salome Aleksandra. Isän kuoleman jälkeen hallitsijana Aleksandra nimitti Hyrkanoksen seuraajakseen. Hyrkanos ehti hallita vain lyhyen ajan ennen kuin hänen veljensä Aristobulos II kaappasi vallan.

Herodes Suuren isä Antipatros liittoutui Hyrkanoksen kanssa, ja vuonna 63 eaa. Rooman suuri sotapäällikkö Pompeius päätti myös tukea Hyrkanosta tämän veljeä vastaan. Antipater ja Pompeius pitivät kummatkin Hyrkanosta heikkona hallitsijana, ja uskoivat että häntä olisi helpompi käyttää hyväksi kun Aristobulosta. Roomalaisten avustuksella Aristobulos syrjäytettiin ja Juudea liitettiin Rooman valtakuntaan. Hyrkanosta ei kuitenkaan nimitetty Juudean kuninkaaksi, vaan hän sai tyytyä ylimmän papin virkaan. Julius Caesar nimitti Hyrkanoksen Juudean etnarkiksi, mutta todellinen valta oli Antipaterin käsissä.

Vuonna 40 eaa. Aristobuloksen poika Antigonos syrjäytti Hyrkanoksen parthialaisten avustuksella. Antigonos julistettiin Juudean kuninkaaksi ja ylimmäksi papiksi. Antigonos leikkautti Hyrkanokselta korvat, jotta tämä ei voisi tulevaisuudessa päästä kuninkaaksi tai papiksi. Hyrkanos vietiin vangiksi Babyloniin, mutta hänet päästettiin palaamaan Jerusalemiin sen jälkeen kun Herodes oli päässyt Juudean kuninkaaksi. Herodes ei kuitenkaan luottanut Hyrkanokseen, vaan antoi surmata tämän.

Lähteet

muokkaa
  Edeltäjä:
Aleksanteri Jannaios
Jerusalemin ylin pappi
76 eaa. – 66 eaa.
Seuraaja:
Aristobulos II
  Edeltäjä:
Salome Aleksandra
Judean kuningas
67 eaa. – 66 eaa.
Seuraaja:
Aristobulos II
  Edeltäjä:
Salome Aleksandra
Judean etnarkki
63 eaa. – 40 eaa.
Seuraaja:
Antigonos