Avaa päävalikko

Huurrepaju eli idänhärmäpaju (Salix daphnoides ssp. acutifolia) on pajuihin kuuluva puu tai pensas. Suomalaiset kasvitieteilijät pitävät sitä härmäpajun (Salix daphnoides) alalajina.[2][3][4][5] Muualla huurrepaju luokitellaan usein omaksi lajikseen (Salix acutifolia).[6]

Huurrepaju
Salix acutifolia Willd..jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Malpighiales
Heimo: Pajukasvit Salicaceae
Suku: Pajut Salix
Laji: daphnoides
Alalaji: acutifolia
Kolmiosainen nimi

Salix daphnoides ssp. acutifolia
(Willd.) Ahlfv.

Synonyymit
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Huurrepaju Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Huurrepaju Commonsissa

Sisällysluettelo

UlkonäköMuokkaa

Huurrepaju kasvaa puuksi tai pensaaksi, ilmeisesti useammin puuksi. Sen korkeudeksi ilmoitetaan eri lähteissä 1–3, 2–5, 6 tai 5–8 metriä. Kuori on punainen tai sinihärmeinen. Saman vuoden vuosikasvu versossa on tavallisesti karvaton. Verson haarat ovat härmäpajuun nähden paljon ohuemmat. Lehtien lapa on kalju ja 6–12 senttimetriä pitkä, pituus on moninkertainen leveyteen nähden. Lehden kärkipuoli on pitkäsuippuinen.[2][7][3][5]

LevinneisyysMuokkaa

Huurrepajua esiintyy luonnonvaraisesti Venäjällä Euroopan puoleisessa osassa. Lännestä itään sen levinneisyys yltää Karjalan tasavallasta Uralvuoristoon, etelään Mustallemerelle ja Kaspianmerelle asti. Levinneisyyden kasvillisuusvyöhyke on temperaattiselta keskiboreaaliselle vyöhykkeelle. Huurrepaju kasvaa luonnossa hietikoilla ja hiekkasärkillä.[2][5][7]

Suomea lähimpänä alkuperäistä luonnonvaraista huurrepajua esiintyy Laatokan Karjalassa ja Karjalankannaksella. 1900-luvun alkupuolella suomalaiset keräsivät lajista kokoelmanäytteitä runsaasti muun muassa Käkisalmelta, Kurkijoelta ja Terijoen hietikoilta.[8][9]

KäyttöMuokkaa

Huurrepajua viljellään Suomessa melko vähän koristekasvina, yleensä hedekasveja. Myös kaarevahaaraista ja riippuvalehtistä lajiketta ’Pendulifolia’ eli riippahuurrepajua viljellään. Huurrepaju on muutamia kertoja havaittu luonnossa viljelyjäänteenä tai viljelykarkulaisena. Myös muissa Pohjoismaissa kasvia löytyy villiintyneenä.[2][7][3][5][10]

LähteetMuokkaa

  1. Salix daphnoides ssp. acutifolia IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b c d Hämet-Ahti, Leena, Palmén, Annikki, Alanko, Pentti & Tigerstedt, Peter M. A.: Suomen puu- ja pensaskasvio, 2. uudistettu painos. Helsinki: Dendrologian Seura r.y., 1992. ISBN 951-96557-0-0.
  3. a b c Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  4. Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja nro 363, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
  5. a b c d Lagerstöm, M. & Uronen, T.: Pajut puutarhassa. Tammi, 2005. ISBN 951-31-3244-7.
  6. The Plant List (2013). Version 1.1. Salix acutifolia (englanniksi) Viitattu 18.1.2016.
  7. a b c Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 81. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  8. Hiitonen, I. & Poijärvi, A.: Koulu- ja retkeilykasvio, 2. painos. Helsinki: Otava, 1935.
  9. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Hatikka (haku kasvitietokannasta).
  10. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M.: Kasviatlas 2014: Suomen putkilokasvien levinneisyyskartasto (Huurrepaju Salix daphnoides ssp. acutifolia) 2014. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo.