Avaa päävalikko

Huugo Reino Östman myöh. Kahva (3. tammikuuta 1896 Pietarsaari24. marraskuuta 1948) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat ratamestari Leander Östman ja Maria Lovisa Andersson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Eeva Loviisa Venhon kanssa.[1][2] [3]

OpinnotMuokkaa

Östman kävi viisi luokkaa Helsingin ruotsalaista reaalilyseota ja suoritti yksityisesti kahdeksannen luokan Kuopion lyseossa vuonna 1929. Hän kävi sotilasohjaajakurssin vuonna 1922 ja piiripäällikkökurssin vuonna 1922 sekä komentajakurssin vuosina 1927–1928. Merisuojeluskuntaupseeritutkinnon hän suoritti vuonna 1930 ja kävi Taistelukoulun orientoivan kurssin vuonna 1930 ja viestiupseerikurssin 1. ja 2. jakson vuonna 1934.[1][2]

JääkärikausiMuokkaa

 
Kurssilaisia räjäytysharjotuksessa. Etuoikealla kouluttaja luutnantti Mellis

Östman liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 5. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 2. konekiväärikomppaniaan 10. heinäkuuta 1917. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseilla (pommarikurssi) ja suoritti samana vuonna Libaussa järjestetyn sotakoulun B-kurssin.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Östman astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 luutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen 18. helmikuuta 1918 majuri Harald Öhquistin komennuskunnan mukana Vaasaan, josta hänet komennettiin konekiväärikomppanian päälliköksi 2. Krenatöörirykmentin 3. Seinäjoen pataljoonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Länkipohjassa, Orivedellä, Vääksyn-Kangasalan akselilla, Moisiolla, Lempäälässä ja Vesilahdella sekä rykmentin etenemiseen Hauhon, Tuuloksen ja Lammin kautta Koskelle.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Östman siirrettiin 16. heinäkuuta 1918 alkaen 1. komppanian päälliköksi Karjalan kaartin rykmenttiin, jossa hänet siirrettiin 3. elokuuta 1918 alkaen 3. konekiväärikomppanian päälliköksi 2. Karjalan rykmenttiin.[1][2]

Armeijasta hän erosi 8. lokakuuta 1919 ja astui Suojeluskuntajärjestön palvelukseen, jossa hänet sijoitettiin päällystökouluun konekivääriopin ja taktiikan opettajaksi. Päällystökoulusta hänet siirrettiin 7. syyskuuta 1920 alkaen Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin sotilasohjaajaksi ja edelleen 1. kesäkuuta 1921 alkaen paikallispäälliköksi Hämeenlinnan suojeluskuntaan, josta hänet siirrettiin 1. elokuuta 1921 Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin 1. alueen päälliköksi ja 1. kesäkuuta 1922 Suojeluskuntain päällystökoulun johtajaksi sekä 1. huhtikuuta 1923 alkaen Suojeluskuntain yliesikuntaan sotilastarkastajaksi. Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin 1. alueen päälliköksi hänet nimitettiin 30. syyskuuta 1924 ja Kuopion suojeluskuntapiirin 1. alueen päälliköksi 1. tammikuuta 1925. Suojeluskunnasta hän erosi 13. marraskuuta 1931, mutta astui takaisin palvelukseen 1. heinäkuuta 1933 ja hänet sijoitettiin Helsingin suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi ja 1. syyskuuta 1933 alkaen Mikkelin suojeluskuntapiirin 5. alueen päälliköksi. Suojeluskunnasta hän erosi toistamiseen 27. marraskuuta 1937 ja työskenteli sen jälkeen liikemiehenä.[1][2]

Östman oli mukana myös äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen toiminnassa. Vuonna 1930 hän sekaantui Heinävedellä kunnanvaltuuston sosialidemokraattisen puheenjohtajan Onni Happosen sieppaukseen ja murhaan, mutta selvisi muiden osallisten tavoin ilman rangaistusta.[4]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvisotaan Kahva osallistui Pohjois-Suomen ryhmässä 4. Ilmatorjuntakonekiväärikomppanian päällikkönä, mistä hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan komentajaksi 9. Divisioonaan ja edelleen komentajaksi Jalkaväkirykmentti 65:een ja Jalkaväkirykmentti 27:ään. Hän osallistui talvisodassa taisteluihin Suomussalmella. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä Jalkaväkirykmentti 27:ssä. mutta siirrettiin myöhemmin komppanianpäälliköksi 12. Prikaatiin. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 6:n koulutusupseeriksi. Vuonna 1942 hänet siirrettiin Helsingin suojeluskuntapiiriin, mistä hän erosi vielä samana vuonna vakinaisesta palveluksesta. Hänet haudattiin Savonlinnaan.[2]

OpetustoimiMuokkaa

Östman toimi opettajana Kuopion läänin poliisikursseilla vuonna 1931.[1][2]

LuottamustoimetMuokkaa

Östman toimi Voimistelu- ja urheiluseura Ilveksen puheenjohtaja vuonna 1921 ja Etelä-Hämeen ajokoirayhdistyksen perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja vuonna 1921 sekä Hämeenlinnan metsästys- ja ampumaseuran johtokunnan jäsenenä vuonna 1921. Hän toimi myös Kuopion ilmapuolustusyhdistyksen johtokunnan jäsenenä vuonna 1929.[1][2]

JulkaisutMuokkaa

Östman kirjoitti kirjan Lentokoneen ampuminen konekiväärillä, 1929.

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1011910?page=10
  4. Siltala, Juha: Lapuan liike ja kyyditykset 1930, s. 303–304. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-10871-6-9.