Huonekaluteollisuus
Huonekaluteollisuus on teollisuuden ala, johon kuuluvat huonekalujen suunnittelu ja niiden valmistaminen. Huonekalusuunnittelussa selvitetään, mistä materiaalista huonekalut valmistetaan ja millainen tulee olla huonekalujen ulkonäkö. Siihen, millaisia ratkaisuja huonekalujen suunnittelijat tekevät, vaikuttavat yleiset sisustusmuodit, jotka ovat kunakin aikana vallitsemassa. Kuitenkin huonekalut pyritään yleensä tekemään sopimaan ajasta aikaan. Suunnittelussa otetaan huomioon myös kuluttajien käyttötarkoitukset ja huonekaluja suunnitellaan kuhunkin käyttötarkoitukseen sopiviksi.[1] Yleisimpiin huonekaluissa käytettyihin materiaaleihin kuuluu puu ja täten huonekaluteollisuudella on olennainen yhteys puusepänteollisuuteen.[2]
Historia
muokkaaSuomessa huonekaluteollisuus sai kansainvälisesti merkitystä, kun 1935 perustettu Artek aloitti toimintansa. Varsinaisesti suomalainen huonekaluteollisuus pääsi kansainvälisille markkinoille 1960-luvulla. 1970- ja 1980-luvuilla huonekaluteollisuudessa pääsivät hallitsevaan asemaan uudet maat.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ Huonekalut täyttä puuta - valmiiksi koottuna - heti mukaan Juvi. Viitattu 17.9.2023.[vanhentunut linkki]
- ↑ Monenlaisia tuotteita puusepanteollisuus.fi. Viitattu 17.9.2023.
- ↑ Huonekaluteollisuuden historia Puusepäntellisuus ry. Viitattu 17.9.2023.