Hortonomien Yhdistys

organisaatio

Hortonomien Yhdistys ry on perustettu vuonna 1925. Yhdistys on puutarhaopistoista ja alan ammattikorkeakouluista valmistuneiden hortonomien aatteellinen yhdistys. Sen tarkoituksena on edistää jäseniensä ammatillisia tietoja ja taitoja järjestämällä kursseja, kustantamalla julkaisuja ja lehteä. Yhdistys valvoo kannanotoin koulutuksen, työolojen ja palkkauksen kehittymistä. Hortonomien Yhdistykseen voi liittyä hortonomiksi opistosta tai ammattikorkeakoulusta valmistunut hortonomi tai ammattikorkeakoulussa opiskeleva tuleva hortonomi.

Historia

muokkaa

Perustettaessa vuonna 1925 yhdistys sai nimekseen Suomen Puutarhateknikkojen Seura ry. Vuonna 1956 oli nimenmuutoksen aika. Hortonomi-nimi otettiin käyttöön opistotason tutkinnon suorittaneista ja puutarhateknikko-nimi jäi toisen asteen tutkinnon suorittaneiden käyttöön. Yhdistyksen nimeksi tuli siis Hortonomien Yhdistys ry. Hortonomien Yhdistys ry. on yksi Suomen vanhimpia puutarha-alan ammattilaisten muodostamia yhdistyksiä.

Yhdistyksen toiminta

muokkaa

Hortonomien Yhdistys valitsee vuosittain ansioituneen hortonomin Vuoden Hortonomiksi. Yhdistys hallinnoi myös stipendirahastoa, josta myönnetään vuosittain stipendejä yhdistyksen jäsenten ammatilliseen kehittämiseen, kuten kurssien tai opintomatkojen suorittamiseen. Lisäksi yhdistys osallistuu julkiseen keskusteluun hortonomia koskettavista asioista ja antaa kannanottoja esimerkiksi alan koulutusta, palkkausta tai työoloja koskeviin asioihin.

Hortonomien Yhdistys järjestää kurssitoimintaa jäsenilleen, tukee jäsentensä verkostoitumista Hortoklubeissa sekä julkaisee Hortonomi-lehteä, joka ilmestyy 2 kertaa vuodessa. Yhdistyksen toiminnasta vastaa johtokunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä.