Avaa päävalikko

Hopeamarkka on nimitys markan kolikosta, joka sisältää hopeaa. Ensin se oli Suomen suuriruhtinaskunnan rahajärjestelmän perusta 18601877 ja myöhemmin ilmestyneitä vuoden 19641968 markkoja alettiin nimittämään hopeamarkoiksi.

Suomen suurruhtinaskunnan aikaMuokkaa

 
Suomen pankin hopeamarkka vuodelta 1907

Aluksi markan arvo oli sidottu Venäjän ruplaan. Metallirahan puute, vaihtelevat valuuttakurssit hampurin markan ja ruplan välillä olivat ongelmia. Myös ulkomaisen luoton saannin vaikeudet sekä pankin perustamisvaikeudet olivat ongelmia. Vuonna 1859 Henrik Borgström vaati hopeakannalle paluuta ja suomalaiset kauppiaat lähettivät anomuskirjeitä senaatille. Hypoteekkiyhdistyksen perustavan kokouksen julkilausuma ja senaatti käsitteli asiaa 1.12.1859. Samassa kuussa senaatin finanssitoimituskunnan päällikkö Fabian Langenskiöld ehdotti hopeakantaan paluuta. Langenskiöld sai keisarilta suostumuksen Suomen omaan rahayksikköön 4.4.1860 sekä keisarilta ehdollisen suostumuksen paluusta hopeakantaan elokuussa 1862. Vielä Samana vuonna Langenskiöld otti Saksasta 16 milj. markan hopealainan. Langenskiöld suositteli seuraajakseen Snellmania.[1] Vuonna 1860, markka oli määritelty kiinteästi neljäsosaksi ruplaa. Markka sidottiin hopeakantaan vuonna 1865, jolloin siitä tuli itsenäinen valuutta.

Aleksander Fadejev[2] suunnitteli ensimmäinen hopeamarkan vuonna 1861 ja se lyötiin Suomen Rahapajalla 15.10.1864.[3] Hopeamarkka painoi 5,18g, halkaisijaltaan 24 mm ja sen metalliseos oli 86,8 % Ag, 13,2 % Cu.[2] Hopeisia markkoja lyötiin vuosina 1864-1867, 1870, 1872, 1874, 1890, 1892, 1893, 1907 ja 1915. Yhden hopeamarkan hopeamäärä määriteltiin ilmoittamalla, että yhdestä naulasta (n. 425 g) hopeaa voi lyödä 94,48 kappaletta yhden markan hopeakolikoita. Rahasarjan muut hopearahat olivat arvoltaan 2 markkaa, 50 penniä ja 25 penniä. Kahden markan kolikot olivat markkaa suurempia halkaisijaltaan ja painoltaan ja pennit vastaavasti pienempiä. Nämä hopearahat poistuivat käytöstä laillisena maksuvälineenä 1.1.1994.[2]

Ensimmäinen maailmansota aiheutti käytännössä kultakannasta luopumisen. 1918 kolikotkaan eivät olleet enää hopeisia eivätkä kultaisia, koska inflaatio oli tehnyt markan nimellisarvosta niin vähäarvoisen, että vanhat jalometalliset kolikot olivat romumetalliarvoltaan arvokkaampia kuin rahalliselta nimellisarvoltaan.

Itsenäisyyden aikaMuokkaa

 
Suomen markka vuodelta 1990.

Olof Eriksson ja Heikki Häiväoja suunnittelivat vuonna 1964 julkaistun markan. Sen ulkoasu oli kilpailun tulosta, jossa yhdistettiin näiden kahden osallistujan ehdotukset. Sen hopeapitoisuus oli 35 % (metalliseos 35 % Ag, 57 % Cu, 8 % Zn), läpimitta 24 mm ja paino 6,4 g. Näitä hopeamarkoiksi kutsuttuja kolikoita lyötiin vuosina 1964–1968 sisältäen hopeaa, mutta tämän jälkeen niitä lyötiin myös ilman hopeaa, aina vuoteen 1993 asti seoksella 75 % Cu, 25 % Ni. [2]

Myöhemmin hopeiset markat tai eurot ovat olleet juhlarahoja tai sijoituskolikoita.

LähteetMuokkaa

  1. Tarkka, Juha: Suomen markan syntyvaiheet ja J.V. Snellman - Esitelmä Suomen Pankin Rahamuseossa 16.5.2006 (Rahatoiveita Suomessa, Fabian Langenskiöld, sivut 5-6) euro.fi. Viitattu 6.2.2015.
  2. a b c d Suomen pankki: Historiallisia suomalaisia seteleitä ja metallirahoja (1 markka, 1865 (tyyppi 1861), Suunnittelija: Aleksander Fadejev) suomenpankki.fi. Viitattu 6.2.2015.
  3. Suomen rahapaja: Ensimmäinen markka ja numismatiikka - juhlarahan suunnittelukilpailu (pdf) (Ensimmäinen markka) Valtiovarainministeriö. 2014. Viitattu 6.2.2015.