Tämä artikkeli käsittelee taikasanaa. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Hokkus pokkus, myös hokkuspokkus tai hokuspokus, monilla kielillä Hocus Pocus, on taikurien ja saduissa usein myös noitien käyttämä taika- ja loitsusana.[1] Sanonta esiintyy myös pidennetyssä muodossa "Hokus pokus filiokus" tai suomessa tavallisimmin "Hokkus pokkus filiokkus".

Sana on ollut käytössä hieman vaihtelevissa muodoissa monissa Euroopan kielissä ainakin 1600-luvulta saakka.[2] Sen varhaisin tunnettu[3] esiintymä kirjallisuudessa on Englannissa vuonna 1634 ilmestyneen, silmänkääntötemppuja käsitelleen teoksen nimessä Hocus Pocus Junior - The Anatomy of Legerdemain.[4] Kirjan tekijän nimeä ei tunneta, mutta teoksensa mukaan hän on myöhemmin tullut tunnetuksi nimellä Hocus Pocus.[3]

Sanan alkuperästä on useita selityksiä. Sen on arveltu olevan alkujaan täysin merkityksetön loru, joka on vain tarkoitettu kuulostamaan latinaa muistuttavalta.[5] Usein sen on kuitenkin selitetty olevan kansanomainen väännös latinankielisissä ehtoollisen asetus­sanoissa esiintyvästä lauseesta Hoc est corpus (meum), "Tämä on (minun) ruumiini".[2] Koska sanat katolisen kirkon messussa lausutaan latinaksi, suuri osa läsnä olleista seura­kunta­laisista ei niiden merkitystä tuntenut, mutta tiesi, että kirkon opin mukaan papin lausuessa nuo sanat tapahtui jotakin merkillistä. Tämän usein myös kyseen­alaistetun selityksen sanan alkuperästä esitti ainakin jo Canterburyn arkkipiispa John Tillotson vuonna 1694.[3]

Kuvaannollisesti hokkuspokkus voi merkitä myös hölyn­pölyä tai käsittämätöntä puhetta.[1] Sen lyhentymänä on syntynyt myös englannin kielen huijausta tarkoittava sana hoax.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Nykysuomen sanakirja, 1. osa (A-K), 11. painos, s. 496, hakusana hokuspokus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, WSOY, 1989. ISBN 951-0-09105-7.
  2. a b Erkki Itkonen, Ulla-Maija Kulonen: Suomen sanojen alkuperä, Etymologinen sanakirja 1 (A-K), 2. painos, s. 170, hakusana hokkuspokkus. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2001. ISBN 951-717-692-9.
  3. a b c d The Phrase Finder: The meaning and origin of the expression: Hocus-pocus phrases.org.uk. Viitattu 17.9.2013.
  4. Hocus Pocus Junior - The Anatomy of Legerdemain''. Lontoo: I. D., 1634. Teoksen verkkoversio.
  5. Jess Etein, Laurence Urdang: The Random House Dictionary of the English Language, the Unabridged Version, s. 675, hakusana hocuspocus. New York: Random House, 1981.