Historiallinen tanssi

Historialliset tanssit on nimike laajalle joukolle erilaisia historian aikana syntyneitä tanssimuotoja sellaisina kuin niitä nykyään tanssitaan. Niistä nuorimmista on saatavilla hyvinkin tarkkaa tietoa, mutta vanhimmista tieto joudutaan keräämään erilaisista säilyneistä muistiinpanoista ja aikakausien tanssioppaista. Historiallisia tansseja voidaan esittää näytöksissä tai harrastaa osana tanssin, musiikin tai historian tutkimusta.

Viktoriaanista tanssia.

Eri aikakausien tanssimuotoihin on vaikuttanut niin ajankohdan kulttuurinen kuin esimerkiksi musiikissa tapahtunut kehitys. Liikekieleen on vaikuttanut käytetty vaatetus (kenkämalli, korsetti, laahukset, päähineet ym.) ja myös tanssitila. Esimerkiksi ulkona tanssitut tanssit saattoivat kierrellä puiden ympärillä ja sisätilan tasainen lattiapinta mahdollisti tarkemmat jalkaterän liikkeet.

Seuraavassa käsitellään lähinnä länsimaisia seuratansseja. Tästä kehityslinjasta on irtautunut esimerkiksi baletti omaksi lajikseen.

Jaottelu muokkaa

Historialliset tanssit voidaan jakaa seuraavasti:

Keskiajan tanssit muokkaa

Keskiajan tansseista ei ole yleisesti ole jäänyt niin paljoa tietoa, että ne voitaisiin nykyään tarkasti ennallistaa. Parhaimpiin lähteisiin keskiaikaisesta tanssikulttuurista lukeutuu Johannes de Grocheion Pariisissa noin vuonna 1300 laatima De musica. Keskiajan suosituimpia tansseja olivat carole ja rondo, sillä niihin viitataan ajan kuvataiteissa kuin kirjallisissakin lähteissä kaikista eniten. Molemmat tansseista olivat laulutansseja ja tanssijat olivat piirimuodostelmassa, joskin carolessa muoto oli vapaampi vaihdellen piiristä ketjuun. Rondossa piiri tanssi ympyrää ja suunta vaihtui aina uuden säkeistön alkaessa. Grocheion mukaan rondoa tanssittiin kaikissa juhlatilaisuuksissa.[1]

Muita aikakauden tansseja olivat:

Farandoleen pohjautuu myöhempien tanssien tilankäyttö, kun taas niiden askeleet ovat rondeausta (myös nimellä branle). Varhaisimpia tansseja tanssittiin usein ulkona. Aikakauden tanssien liikekielestä ei ole tarkempaa tietoa, koska kirjallista aineistoa ei ole juurikaan säilynyt. Estampiessa (1100-luvulta) tapahtui musiikillinen muutos, sillä se muodosti suljetun kokonaisuuden, jolla oli alku, keskiosa ja loppu. Siinä myös esiintymissuunta muuttui kohti yleisöä (talon isäntiä).

Renessanssin tanssit muokkaa

Renessanssin ajalta on säilynyt joitakin tanssioppaita muun muassa Thoinot Arbeaun (Orchésographie) ja Fabritio Caroson kirjoittamat. Siksi renessanssin tansseja on mahdollista ennallistaa hieman tarkemmin kuin keskiaikaisia tansseja. Aikakauden tansseja ovat:

1400-luvun Italiassa tanssialusta vaihtui tasaiseksi marmorilattiaksi, jolloin jalkaterän käyttöön tuli uudenlaista tarkkuutta. Tanssiaskeleissa käytettiin päkiän päällä tapahtuvia nousuja ja laskeutumisia, joiden joustavuutta kutsuttiin aiereksi ja itse nousuliikettä ja laskeutumista movimentoksi. Niihin liitettiin hartioista tapahtuva pieni vartalon kiertoliike (maniera). Italiassa tanssit jaettiin kahteen ryhmään: danza tapahtui samassa rytmissä ja ballossa rytmejä oli useampia. 1400-luvun Italiassa oli käytössä neljä päärytmiä: bassa danza, quadinaria, salterello ja piva. Näistä bassa danza oli hitain ja piva nopein. Ballossa piti olla niistä vähintään kaksi, mutta usein käytettiin jopa kaikkia neljää. Italialainen Domenico di Ferrara määrittelee hyvän tanssitaidon edellytyksiksi kolme osa-aluetta: misura, memoria ja compartimento di terrano. Misura on renessanssin ajattelulle tärkeä suhteellisuus tai sopusuhtaisuus. Memoria tarkoittaa yksinkertaisen askelten ja kuvioiden muistamisen lisäksi myös tanssin kokonaisuuden hahmottamista. Compartimento di terrano on oman liikkumisen suhteuttamista käytettävissä olevaan tilaan.

Varhaisen renessanssin tanssien perusmuodot olivat ketjutanssi, kulkuetanssi, kahden tanssi (danse à deux) ja kuviotanssi. Askeleet olivat yksinkertaisia ja käsiliikkeitä ei määritelty erityisesti, vaan ne myötäilivät tanssia luontevasti. Erityistä tunneilmaisua tai miimiä ei niihin sisältynyt, vaan ne olivat ”puhdasta tanssia”.

Barokkitanssit muokkaa

Barokkiin ajoittuu John Playfordin kirja The Dancing Master, jossa esitellään englantilaisia maalaistansseja. Sen ensimmäinen painos ilmestyi 1651 ja sitä seurasi vielä 17 muuta laitosta, joista viimeinen on vuodelta 1726. Oppaissa tansseihin annetaan sävelmiä, mutta itse tansseja kuvaillaan summittaisesti. Ohjeet on ilmeisesti suunnattu jo tanssit osaaville.

Yleensä barokkitansseiksi käsitetään Ranskan hovissa 1600-luvulla tanssitut tanssimuodot. Näitä ovat:

Ranskalaisia tanssityylejä tanssittiin myös Englannissa, mutta siellä kehitettiin omakin tyyli:

1800-luvun alun tanssit muokkaa

1800-luvun alussa naisten vaatemuoti suosi kevyttä ja tanssiin tuli lisää vauhtia ja hyppyjä.

1800-luvun puolivälin tanssit muokkaa

Vuonna 1844 vallitsi varsinainen polkkavillitys ja kaikki ”tärkeät” ihmiset tanssivat eli tanssi oli olennainen osa yhteisöllistä elämää. Naisten vaatetuksessa käytettiin vannehameita, joihin kaikki kääntyvät tanssit sopivat hyvin.

Tanssit 1800-luvun lopusta 1910-luvulle muokkaa

1800-luvun lopulla tanssi-into laantui ja tanssimestarit yrittivät keksiä asemansa säilyttämiseksi yhä monimutkaisempia tansseja. Turnyyri korvasi vannehameet. Ragtime-musiikki alkoi soluttautua tanssimusiikkiin.

Ragtime-ajan tanssit muokkaa

1920-luvun tanssit muokkaa

1920-luvulla nuori sukupolvi, jonka ei enää tarvinnut mennä heti töihin perheen elättämiseksi, nousi esiin ja syntyi energisiä nuorten tansseja.

1930-1940-lukujen tanssit muokkaa

Mustan kulttuurin vaikutteet ja swing-musiikki tulivat myös valkoisen väestönosan tansseihin.

Muun muassa lindy hop ja steppi olivat pohjana jazztanssille.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Mossler Figg, Kristen & Friedman, John Block: Arts and humanities through the eras: Medieval Europe (814–1450), s. 74–75. Detroit: Thomson Gale, 2005. ISBN 0-7876-5700-X. (englanniksi)
  2. Siba.fi

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Historiallinen tanssi.