Salmonelloosi

salmonella-bakteerin aiheuttama tauti
(Ohjattu sivulta Hiirilavantauti)

Salmonelloosi tarkoittaa Salmonella-bakteerin aiheuttamaa tautia. Salmonelloosi on tavallisimmin ruuansulatuskanavan tartunta, ja sen oireena on ripuli. Salmonellan aiheuttamia tartuntoja ei yleensä suositella hoidettavaksi antibiooteilla. Oireisen salmonellatartunnan antibioottihoidosta päätetään potilaan taudinkuvan ja perusterveydentilan mukaan.

Salmonella typhi aiheuttaa lavantautia levitessään ruuansulatuskanavasta muualle elimistöön. Salmonella paratyphi aiheuttaa samankaltaisen mutta lievemmän taudin pikkulavantaudin. Salmonella leviää etupäässä lintujen ja matelijoiden ulosteiden kautta tai niitä kosketettaessa. Salmonellan oireita ovat ripuli, kova kuume ja oksentelu. Salmonellatesti tehdään ulostenäytteellä.

Esiintyvyys Suomessa ja tartuntalähteet muokkaa

Suomessa salmonellaa esiintyy ihmisillä 2 200–2 700 tapausta vuosittain. Määrä on merkittävästi suurempi kuin muissa EU-maissa keskimäärin. Suomesta on ilmoitettu noin 52 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun EU-maiden keskiarvo on noin 31 tapausta.[1] Suomessa useimmat tapaukset saadaan tartuntoina ulkomailta, yleensä Thaimaasta. Muissa Euroopan maissa tartuntalähteitä ei aina tilastoida. Myös raa'asta lihasta voi saada salmonellan.

Lähteet muokkaa

  1. European Food Safety Authority: The Community Summary Report on Trends and Sources of Zoonoses and Zoonotic Agents in the European Union in 2007 (PDF) (Sivu 15) 20.1.2009. The EFSA Journal. Viitattu 30.1.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Salmonelloosi.