Henrik Mennander (s. 1978 Juva) on suomalainen musiikkivideoiden ja dokumenttielokuvien tekijä. Hän valmistui Lahden muotoiluinstituutin elokuva- ja TV-ilmaisun linjalta vuonna 2005. Opinnäytetyökseen hän ohjasi ja kuvasi dokumenttielokuvan Naamioitu kapina.[1]

Tuotanto

muokkaa

Musiikkivideot

muokkaa

Mennander on ohjannut ja käsikirjoittanut Ruoskan musiikkivideot ”Kiroan” (2002) ja ”Tuonen viemää” (2004). Hän on lisäksi ohjannut, käsikirjoittanut ja leikannut Ruoskan videot ”Mies yli laidan” (2006) ja ”Ei koskaan” (2008),[2] Lovexin videon ”Turn” (2008) ja Katri Ylanderin videon ”Välitunnilla” (2007). Hän on myös ohjannut, käsikirjoittanut, kuvannut ja leikannut Neljä Ruusua -yhtyeen videon ”Tahdon”(2006)[3]. Iiwanajulman ”Absinttia” (2008)[4] ja Distress of Ruinin ”The Ocean of Perdition” (2013)[5] ovat hänen viimeisimpiä musiikkivideotuotoksiaan.

Televisio

muokkaa

Mennander on värimääritellyt Suurin pudottaja -sarjan (2006)[6] ja leikannut sekä värimääritellyt VO2-sarjaa vuonna 2009.

Elokuva

muokkaa

Mennander on toiminut Emmauksen tiellä -elokuvassa (2001) valomiehen assistenttina ja Keisarikunnan (2004) gripharjoittelijana. Hän on myös ollut lyhytelokuvan Pieni tarina syyllisyydestä still-kuvaaja ja värimääritellyt elokuvan Sanansaattaja (2009).

Yksityiselämä

muokkaa

Henrik on Ruoskan laulajan Patrik Mennanderin veli.

Lähteet

muokkaa
  1. Naamioitu kapina - Rokumentti Rokumentti. Viitattu 18.4.2013.
  2. Ruoska.net ruoska.net. Arkistoitu 5.2.2013. Viitattu 18.4.2013.
  3. ELONET - Henrik Mennander elonet.fi.
  4. Pumpeloituja televisiossa Sue.fi. 23.9.2008. Viitattu 18.4.2013. [vanhentunut linkki]
  5. Distress of Ruin: The Ocean Of Perdition. - Metallimusiikki.net Metallimusiikki.net. 24.2.2013. Viitattu 18.4.2013.
  6. Henrik Mennander - IMDb imdb.com.

Aiheesta muualla

muokkaa