Avaa päävalikko
Helmi Virtaranta (vas.) ja Marja Torikka.

Helmi Virtaranta (o.s. Linna, 19. joulukuuta 1919 Hämeenkyrö8. syyskuuta 1999) oli suomalainen kielitieteilijä, kansanperinteen tallentaja ja valokuvaaja. Hänet tunnetaan erityisesti työstään yhdessä aviopuolisonsa Pertti Virtarannan kanssa.

Varhaiset vuodetMuokkaa

Hämeenkyrössä syntynyt Virtaranta muutti jo kansakouluikäisenä äitinsä mukana Tampereelle ja kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1939. Hän aloitti suomen kielen opiskelun Helsingin yliopistossa vielä samana vuonna ja valmistui lopulta sodan keskeyttämien opintojen jälkeen 1948. Vuotta aikaisemmin Virtaranta oli muuttanut Ruotsiin, kun hänen puolisonsa Pertti Virtaranta sai suomen kielen lehtorin viran Lundin yliopistosta. Pariskunta oli tavannut toisensa jo Helmi Virtarannan lukioaikoina ja avioliiton he solmivat vuonna 1945. Ruotsissa hän kirjoitti puhtaaksi virolaisen Julius Mägisten vaikeaselkoisella käsialalla laatiman Värmlandsfinska ortnamn -teoksen.[1]

Kansanrunouden kerääjänäMuokkaa

Helmi ja Pertti Virtaranta tekivät murteenkeruumatkoja vuodesta 1945 lähtien muun muassa eri puolille Suomea, kuten Satakuntaan, Värmlannin suomalaisalueille Ruotsiin sekä Itä-Karjalaan ja Tverin alueelle. Helmi Virtaranta on itse tallentanut eniten karjalaista kansanperinnettä, johon lukeutuu itkuvirsiä ja runoutta sekä erilaisia uskomuksia, satuja ja tarinoita. Hän kirjoitti myös puhtaaksi kaikki pariskunnan keruumatkojen päiväkirjat. Heidän varsinainen suurtyönsä oli vuosina 1968–2001 kuusiosaisena julkaistu Karjalan kielen sanakirja. Pertti Virtaranta oli teoksen ensimmäinen päätoimittaja vuodesta 1955 alkaen, Helmi puolestaan toimitti teosta 1955–1961 ja työskenteli sen jälkeen toimitussihteerinä 21 vuoden ajan.[2] Vaikka Helmi Virtaranta oli mukana käytännössä kaikkien puolisonsa yli 150 teoksen toimitustyössä, mainitaan hänen nimensä tekijänä ainoastaan kolmessa. Vuonna 1991 Helmi Virtaranta oli yksi Kalevalaseuran myöntämän Kekrinpäivän tunnustuspalkinnon saajista ja Samuli Paulaharju -palkinto hänelle myönnettiin yhdessä miehensä kanssa vuonna 1985.[1]

ValokuvaajanaMuokkaa

Helmi Virtaranta tunnettaan myös ansioituneena valokuvaajana, kun hän tallensi keruumatkojen tietolähteitä sekä heidän elinympäristöään. Osan valokuvista kuitenkin otti Pertti Virtaranta, mutta pariskunta ei pitänyt niistä tarkkaa kirjaa, vaan Helmi Virtarannan mukaan itse kohde oli tärkeämpi kuin kuvan ottaja. Heidän matkoiltaan peräisin olevat valokuvat on tallennettu Museoviraston, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen arkistoihin. Niitä on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä Suomessa ja Pohjoismaissa sekä Keski-Euroopassa ja Karjalan tasavallassa. Helmi Virtaranta osallistui myös Suomen valokuvataiteen museon 1910–1960-lukujen suomalaisia naiskuvaajia esittelevään näyttelyyn vuonna 1992.[1]

TeoksetMuokkaa

  • Sinipeukaloinen tyttö – lyydiläisten, vienalaisten ja inkeriläisten kansansatujan mukaan, WSOY, Porvoo, 1957.
  • Vienan runonlaulajia ja tietäjiä, kirj. Aatu Kuronen, Petri Lesonen & Iivo Marttinen, toim. Helmi Virtaranta, Suomalais-ugrilainen seura, Helsinki, 1975.
  • Suistamolaisia sananparsia, kirj. Aleksanteri Sarala, toim. Helmi Virtaranta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1968.
  • Iivo Marttisen kalastuskertomuksia Vienan Karjalasta, Helsingin yliopisto, Helsinki, 1976.
  • Kauas läksit karjalainen – matkamuistelmia tverinkarjalaisista kylistä, kirj. Helmi & Pertti Virtaranta, WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva, 1986.
  • Karjalan kieltä ja kansankulttuuria 1, kirj. Helmi & Pertti Virtaranta, Suomalais-ugrilainen seura, Helsinki, 1990.
  • Ahavatuulien armoilla – itkuvirsiä Aunuksesta, kirj. Helmi & Pertti Virtaranta, toim. Marja Torikka & Raija Koponen, Suomalais-ugrilainen seura, Helsinki, 1999.

LähteetMuokkaa

  1. a b c Torikka, Marja: HELMI VIRTARANTA 1919–1999 4/1999. Virittäjä. Viitattu 24.8.2015.
  2. HELMI VIRTARANTA, Karjalan kielen ja perinteen kerääjä ja tallentaja 1919-1999 Helsingin yliopisto. Viitattu 24.8.2015.