Heinolan reenjalas
Heinolan reenjalas on toistaiseksi maailman vanhin jalas. Se löytyi Heinolan Viikinäisistä vuonna 1934 noin 13 km Heinolan keskustasta pohjoiseen. Löytöpaikan läheltä noin 100 metrin päästä löydettiin Harakkalahden asuinpaikka, jota tutkittiin vuonna 2005) [1]. Jalas on näytteillä Kansallismuseossa ja luetteloitu Museoviraston kokoelmissa numerolla KM 9882. [1] Se ajoitetaan mesoliittiselle kivikaudelle. Jalas on kuvattuna myös Heinolan maalaiskunnan vaakunassa.
Arkeologinen viitekehys muokkaa
Jalaksesta on tehty radiohiilitutkimus, joka ajoittaa sen 8840 ± 90 BP [2][3] eli 6980–6800 eaa. [4]. Se on veistetty lylymännystä ja on 246 cm pitkä ja 11,5 cm leveä [5]. Näin lyhyenä ja kapeana sen täytynee olla kaksijalaksisesta reestä (T.I. Itkonen [6]). Jalaksen tyyppi on päällyskourullinen, joka viittaa jalaksen keskellä olevaan pitkittäiseen jalaksen levyiseen kouruun. Kourun molempiin päihin on työstetty kaksi koloparia, joihin mahdolliset kaplaat istutettiin jalaksen kiinnittämiseksi rekeen. Kaplaita ei löydetty jalaksen mukana. [2]
Heinolan reenjalaksen varhaisuus osoittaa sen, että Suomen alueella käytettiin rekeä liikkumiseen. Näin tehtiin koko kivikauden ajan, sillä muita erilaisiakin reenjalaksia on löydetty noin parikymmentä [6]. Vetojuhdaksi on uskallettu ehdottaa vain ihmisiä, ja koiria, joiden luita on löydetty Suomestakin useilta paikkakunnilta. [7]
Koiravaljakon vetämänä reellä saattoi taivaltaa helppoa reittiä, esimerkiksi järvien jäitä pitkin, yli 150 km päivässä. Talvimatkailussa 3000 km:n matka on täysin mahdollinen tehdä reellä. [6]
Venäläiset vastineet muokkaa
Ainoat samanikäiset ja -tapaiset vastineet Heinolan jalakselle tavataan Pohjois-Venäjällä Vytšegan jokilaaksossa Sindorin järven muinaisella rannalla. Mesoliittisella asuinpaikalla Vis I löytyi turpeen alta suojassa lukuisia puuesineitä, jotka olivat säilyneet nykypäivään saakka hyväkuntoisina. Esineiden joukossa kaivauksen johtaja Grigoriy Burov mainitsee 4–5 jalasta. [5][8]
Kaksi näistä on hänen mukaansa Heinolan jalaksen tyyppiä. Jalaksesta, jonka löytönumero on 60, ei kuvauksessa ole kuvaa mutta jalaksesta numero 138 on (taulu 4, esine 25). Se on samalla tavalla päällyskourullinen mutta koostuu kahdesta erillisestä rinnakkaisesta osasta. Nämä olisi kiinnitetty toisiinsa, jotta mahdollisesti kantavuus olisi parempi. [8]
Esineistössä on myös toinen jalas nro 126, joka on Vis-tyypin jalas. Tätä esittää taulussa 4 esine 26, joka on muuten samanlainen Heinola-tyypin jalaksen kanssa, mutta sen pohja on aivan tasaiseksi piirretty. Heinola-tyypin jalaksessa kummankin osan pohja on kupera. [8]
Burov esittää taulussa 5 ajoituksia kolmelle kaivauksissa löydetylle Heinola-tyypin jalakselle, joita hän ei tarkemmin nimeä. Ajoitukset ovat noin 7600 BP, 8100 BP ja 8300 BP, eli kalibroituina vastaavasti 6461 eaa., 7100 eaa. ja 7300 eaa. [8][9]
Jalas vai talka muokkaa
Eero Autio on esittänyt löydölle toisen tulkinnan. Hänen mukaan se olisi reen jalaksena huono, koska pohjastaan pyöreänä se ei kannattelisi rekeä hangessa niin hyvin kuin tasainen ja lautamainen jalas. Pyöreä muoto ei myöskään lisäisi luistoa tasaiseen jalakseen verrattuna. Tämän käyttäjä siis huomaisi käytössä. [5]
Talka on vesikulkuneuvossa köliin kiinnitettävä lauta. Se suojaa venettä, kun sitä vedetään rannalle tai rantaa pitkin. Eero Autio ehdottaa Heinolan löydölle tällaista selitystä. Veneen runkona olisi ollut puinen tukiranka ja puiset kaaret. Näiden päälle olisi pingotettu kaarna- tai tuohilaidat, jotka tilkittiin tiiviiksi. Koska vene olisi voinut kulua pohjastaan, suojattiin se talalla, joka kiinnitettiin kölipuun alle kahdesta kohtaa. Kiinnityskohdat nähdään jalaksen reikinä. [5]
Lähteet muokkaa
- Huurre, Matti: ”Kaupankäyntiä ja kulkuvälineitä”, 9000 vuotta Suomen esihistoriaa, s. 59. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-13753-0.
- Huurre, Matti: ”Kulku- ja kuljetusvälineet”, Kivikauden Suomi, s. 244–247. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15186-X.
- Burov, Grigoriy M.: ”Die Holzgeräte des Siedlungplazes Vis I als Grundlage für die Periodisierung des Mesolithicums im Norden des Europäischen Teils der UdSSR”, Contributions to the Mesolithic in Europe: Papers presented at the Fourth International Symposium, The Mesolithic in Europe, Leuven 1990, s. 335–344. Leuven: Leuven University Press, 1990. ISBN 90-6186-408-9. Google Books (viitattu 2.12.2011). (saksaksi)
- Autio, Eero: ”Heinolan jalas – tuohiveneen pohjan suoja”, Suomen Museo 1986, s. 131–136. Vammala: Suomen muinaismuistoyhdistys, 1986. ISBN 951-9056-79-3.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Museovirasto: Muinaisjäännösrekisteri (Heinolan reenjalas (asuipaikka)) kulttuuriymparisto.nba.fi. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 2.12.2011.
- ↑ a b Museovirasto: Suomen kivikauden esineistö (Reen jalakset , kuva 1) helsinki.fi.
- ↑ Museovirasto: Elävä Kivikausi (Päällyskourullinen jalas) extras.csc.fi.
- ↑ Etelä-Suomen Sanomat : Museovirasto: Lusista löytyi 9 000 vuotta vanha kivikauden asuinpaikka (Anssi Malisen haastattelu elokuussa 2005) ess.fi.
- ↑ a b c d Autio, Eero: Heinolan jalas – tuohiveneen pohjan suoja
- ↑ a b c Huurre, Matti, 1998, s.244-247
- ↑ Huurre, Matti, 2000, s. 59
- ↑ a b c d Burov, Grigoriy , Die Holzgeräte des…
- ↑ Uwe Danzeglocke: Radiohiiliajoituksen kalibrointiohjelma CalPal Universität zu Köln: Radiocarbon Laboratory. (englanniksi)