Heimo Laaksonen

suomalainen jalkapallovalmentaja ja -vaikuttaja

Heimo Johannes Laaksonen (17. toukokuuta 194120. lokakuuta 2013)[1][2] oli suomalainen jalkapallovaikuttaja, joka tunnetaan erityisesti naisjalkapalloilun eteen tekemästään työstä.

Laaksonen oli mukana perustamassa tyttöjen junioritoimintaa Helsingin Jalkapalloklubissa 1971 ja sittemmin hän toimi aktiivisesti HJK:n naisten joukkueessa erilaisissa tehtävissä. Laaksonen oli edustusjoukkueen päävalmentaja vuosina 1976–1978, minkä jälkeen toimi joukkueenjohtajana 1990-luvun lopulle asti. Laaksosen ja managerina toimineen Paavo Einiön aikana HJK menestyi ja voitti lukuisia mestaruuksia. Joukkueenjohtajan tehtävän jälkeen hän toimi vielä naisten joukkueen taustaryhmässä. Laaksosta pidetään yhtenä HJK:n naisjalkapalloilun merkittävimmistä henkilöistä.[3][4]

Laaksonen on palkittu työstään Palloliiton naisjalkapallon edistämisestä jaettavalla Kaijan Kannulla 2007.[5] Hänet on myös nimetty HJK:n kunniajäseneksi.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Heimo Johannes Laaksonen, Malmin hautausmaa, Helsinki BillionGraves. Viitattu 23.1.2024.
  2. Heimo Laaksonen on poissa 25.10.2013. Palloliitto. Viitattu 2.6.2020.
  3. a b Heimo Laaksonen in memoriam Helsingin Jalkapalloklubi. Viitattu 2.6.2020.
  4. Suomalainen, Ilkka: HJK:n naisjalkapalloilun sielut jaksavat vuodesta toiseen 22.1.2000. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.6.2020.
  5. Pitkänen, Henri: HJK:n ensimmäinen joukkue kerättiin kasaan lehti-ilmoituksilla – Suomessa suhtauduttiin aluksi ristiriitaisesti naisiin jalkapallossa 21.6.2019. YLE Urheilu. Viitattu 2.6.2020.