Heikki Peltola (tietokirjailija)

Heikki Kalevi Peltola (s. 10. joulukuuta 1952 Kiuruvesi)[1] on suomalainen luennoitsija ja tietokirjailija.

Elämä ja uraMuokkaa

Peltola valmistui kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta 1976 pääaineinaan laskentatoimi ja johtaminen. Armeijan jälkeen hän toimi Keskon rautaryhmässä konsulttina 1977-1982, Keskon elintarvikeryhmän neuvontapäällikkönä ja johtoryhmän jäsenenä 1982-1987.

Hän siirtyi Kehittyvä kauppa -lehden päätoimittajaksi helmikuussa 1987 ja toimi siinä tehtävässä joulukuuhun 1997 asti. Elokuussa 1993 hänet nimitettiin K-kauppiasliiton (silloinen SVL) pääsihteeriksi, vastuunaan ammattilehdet, Mestarimyyjäkoulutus, järjestötoiminnan kehittäminen ja konferenssit. Hän oli K-kauppiasliiton johtoryhmän jäsen ja läheisesti mukana K-ryhmän ketjuuntumisen ensimmäisessä vaiheessa.

Lokakuussa 1997 Peltola perusti valmennusyritys Nostetuotanto Oy:n yhdessä filosofi Esa Saarisen kanssa. Yhtiön tarkoituksena on toisaalta "saada tavalliset työtiistait tuntumaan vähemmän työltä ja enemmän elämältä" ja "saada asiakas sanomaan: MAHtavaa!"

Peltola on pitänyt yli 3000 julkista luentoa ja työskennellyt yli 1000 työyhteisön kanssa. Hän on kirjoittanut yhdeksän kirjaa, jotka käsittelevät työtä, henkistä johtajuutta, itsensä johtamista, asiakaspalvelua ja palvelun johtamista. Lisäksi hän on toiminut asiantuntijana ja luennoitsijana monissa työelämää ja palvelua kehittävissä hankkeissa työryhmissä (mm. VETO, Kesto, Palvelut 2020).

Peltola määrittelee nosteen "voimaksi, jolla ihmiset nostavat toisiaan". Kirjassaan "Yhtenä" hän lanseerasi käsitteen alimielisyys tarkoittaen ihmisten tapaa aliarvioida itseään ja vähätellä osaamistaan ja saavutuksiaan. Sen vastakohta on ylimielisyys. Kun ihmisellä on sopiva määrä egoa, hän on tervemielinen. Muita Peltolan luomia käsitteitä ovat me-mieli (ajatella ja toimia yhdessä niin, että ihmiset kokevat toimivansa yhtenä), pomokratia (yhteisö, jossa pomot päättävät kaikesta eikä päätöksiä perustella), mentologi (mentoroinnin ja dialogin yhdistelmä) ja ihmeily (ihmeiden näkeminen ja tekeminen).

Peltolan mukaan hyvä yhteistyö edellyttää kaikilta yhteistyön osapuolilta kykyä säätää omaa egoa tarkoituksen edellyttämään tasoon. Hän käyttää yhteistyön kehittämisessä kiteytystekniikkaa yhdistettynä dialogiin, jossa tavoitteena ei ole olla samaa mieltä eikä alistaa ketään vaan oppia yhdessä syvemmin ymmärtämään systeemi, jossa toimitaan. Hänen mukaansa on kahdenlaisia ryhmiä: vahvoja ja tyhmiä. Vahvoissa ryhmissä ihmiset saavat olla oma itsensä ja pääsevät käyttämään kykyjään, tyhmässä riidellään vallasta ja vältellään vastuuta.

Peltola on naimisissa ja hänellä on kolme poikaa.

TeoksiaMuokkaa

  • Peltola, Heikki: Yhtä ja kaikki. Näe ja ole maailma. Basam Books 2020
  • Peltola, Heikki: Rohtoja raatajille - Tuhat tapaa kohota. Viisas Elämä 2016
  • Peltola, Heikki: Mielen tuolle puolen. Basam Books 2015
  • Peltola, Heikki: Tuhat tulimmaista! Heikismin helmiä. Nostetuotanto 2014
  • Peltola, Heikki: YHTENÄ - kun minästä kasvaa me. Sanomapro 2011
  • Peltola, Heikki: Palveluloisto ja kiehtomisen aito taito. Edita 2007
  • Peltola, Heikki: Hohtoa kohti. Talentum 2005
  • Peltola, Heikki: Jokaisella on Juttunsa. Talentum 2002
  • Peltola, Heikki: Hikeä ja hurmosta. Kauppakaari 2000
  • Peltola, Heikki, Rinne, Heikki: Meidän kauppamme menestyy. Kauppiaitten kustannus 1992

LähteetMuokkaa

  1. Henkilöhistoria, Nostetuotanto. Viitattu 6.9.2014.