Avaa päävalikko
Heikki Kanninen.

Heikki Juhani Kanninen (s. 11. tammikuuta 1952 Helsinki) on suomalainen juristi[1] ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsen eli hallintoneuvos. Hän on ollut vuodesta 2005 alkaen tehtävästä virkavapaana toimiessaan Luxemburgissa EY:n virkamiestuomioistuimen ja sittemmin Euroopan yhteisöjen ensimmäisen asteen tuomioistuimen tuomarina. Kanninen toimi vuosina 1986–2000 oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvoksena, mutta oli kuitenkin vuosina 1993–1995 EFTA-tuomioistuimen apulaiskansliapäällikkönä sekä EY-tuomioistuimen lakimiesavustajana vuosina 1995–1998.

Kanninen toimi Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean varapuheenjohtajana vuosina 2001–2003. Hän oli turvapaikkalautakunnan jäsen 1991–1996.

Kanninen on valmistunut ekonomiksi 1976, oikeustieteen kandidaatiksi 1978 ja oikeustieteen lisensiaatiksi 1988.

Helmikuussa 2009 Kanninen nimitettiin Euroopan yhteisöjen ensimmäisen asteen tuomioistuimen tuomariksi [2] Virpi Tiilin seuraajaksi. Syyskuun alusta 2010 Kanninen nimitettiin uudelle kuusivuotiselle toimikaudelle. [3]

Heikki Kannisen isä oli kenraaliluutnantti Ermei Kanninen.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Tolonen, Jaana (toim.): Suomen lakimiehet – Finlands jurister 1988, s. 347. Suomen Lakimiesliiton kirjasarja, 99. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1988. ISSN 0585-9530. ISBN 951-640-395-6.
  2. http://www.vn.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=254596
  3. http://curia.europa.eu/jcms/upload/docs/application/pdf/2010-09/cp100087fi.pdf
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.