Avaa päävalikko

Heikki Alho

suomalainen näyttelijä

Heikki Johannes Alho (s. 19. huhtikuuta 1937 Uusikaupunki) on suomalainen näyttelijä. Hän teki työuransa pääosin Turun kaupunginteatterissa.

Heikki Alho
Henkilötiedot
Syntynyt 19. huhtikuuta 1937 (ikä 82)
Uusikaupunki
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1954–
Merkittävät roolit Simeoni
(Seitsemän veljestä)
Woyzeck
(Woyzeck)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elämä ja uraMuokkaa

Heikki Alhon vanhemmat olivat seppä Aarne Alho ja Martta Randelin. Hän aloitti näyttelijän uransa harjoittelijana Uudenkaupungin Teatterissa kaudella 1954–1955 ja oli kiinnitettynä Oulun Teatteriin 1955–1958. Vuosina 1959–1961 hän näytteli Riihimäen Teatterissa, minkä jälkeen hän teki harrastajateatterityötä muutaman vuoden. Alhon pesti Turun kaupunginteatterin palveluksessa alkoi 1967.[1]

Alhon näyttämötehtäviin kuuluu muun muassa Simeonin rooli Kalle Holmbergin ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä, josta tuli taiteellinen ja kaupallinen menestys. Syyskaudella 1972 ensi-iltansa saanutta näytelmää esitettiin kolmen vuoden aikana lähes 250 kertaa.[2][3] Alhon muita merkittäviä rooleja ovat esimerkiksi:

Alho näytteli sivuosia muutamissa elokuvissa ja televisiotuotannoissa 1970–1990-luvuilla.

FilmografiaMuokkaa

ElokuvatMuokkaa

TelevisiotuotannotMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Suomen teatterit ja teatterintekijät, toim. Martin, Timo, Niemi, Pertti ja Tainio, Ilona, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1974, ISBN 951-30-2505-5
  • Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983, toim. Tainio, Ilona, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1983, ISBN 951-30-5727-5

ViitteetMuokkaa

  1. a b Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983, s. 116. Alho, Heikki. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1983. ISBN 951-30-5727-5.
  2. Bagh, Peter von: Sininen laulu - itsenäisen Suomen taiteiden tarina, s. 379. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2007. ISBN 978-951-0-32895-8.
  3. Turun kaupunginteatteri: Seitsemän veljestä - Seitsemän veljestä palaa Turkuun! Turun Kaupunginteatteri / Ohjelmisto / Seitsemän veljestä. Viitattu 3.4.2016.