Heidi Sohlberg

(Ohjattu sivulta Heidi Willman)

Heidi Johanna Sohlberg (o.s. Willman, s. 18. toukokuuta 1981 Jyväskylä)[1] on Miss Suomi 2001 ja Miss Baltic Sea vuodelta 2002.

Hän oli vuoteen 2018 saakka[2] naimisissa Niklas Sohlbergin kanssa[3] ja heillä on kaksi tytärtä.[4]

Sohlbergilla diagnosoitiin kesäkuussa 2016 rintasyöpä, joka leikattiin saman vuoden heinäkuussa.[5] Häneltä poistettiin tuolloin kummatkin rinnat ja lokakuussa 2018 myös munasarjat.[6] Vuonna 2017 vaativat hoidot päättyivät ja syöpä selätetty. Sohlberg käy kuitenkin vuosittain kontrollissa tarkistamassa, että kaikki on hyvin. [1]

Heidin äiti menehtyi syöpään, kun Sohlberg oli vain 10-vuotias.

Heidin isä on Juha Willman. Heidillä on isoveli.

Koulutus ja uraMuokkaa

Koulutukseltaan Sohlberg on ylioppilas, ja suorittanut vuonna 2006 oppisopimussuhteessa optiikkahiojan ammattitutkintoa.[2] Hän on käynyt vuoden mittaisen sisustussuunnittelijakoulutuksen ja hänellä on ollut sisustussuunnitteluyritys [3]

Yli kymmenvuotisen uransa aikana Heidi on juontanut erilaisia messutapahtumia, urheilu- ja liikuntatapahtumia sekä paljon muita tilaisuuksia.[4]

LähteetMuokkaa

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.