Hefaistion (grammaatikko)

Hefaistion (m.kreik. Ἡφαιστίων, Hēfaistiōn, lat. Hephaestion; 100-luku) oli antiikin kreikkalainen grammaatikko. Hänen tiedetään opettaneen kreikkaa keisari Lucius Verukselle, ja niin hän ajoittuu 100-luvun puoliväliin. Yleensä ajatellaan, että kyseessä on sama Hefaistion, jonka Suda sanoo toimineen Aleksandriassa.[1][2][3]

Hefaistion
Ἡφαιστίων
Henkilötiedot
Syntynyt100-luku(?)
Kuollut?
Ammatti grammaatikko
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Teokset

muokkaa

Hefaistion kirjoitti useita teoksia grammatiikan alalta, erityisesti koskien runomittoja. Sudan mukaan niihin lukeutuivat seuraavat:[1][3]

  • Käsikirja runomitoista (Ἐγχειρίδιον περὶ μέτρων, Enkheiridion peri metrōn; lat. Enchiridion de metris (et poemate)) – Hefaistionin ainoa nykyaikaan säilynyt teos, joka on nimensä mukaisesti suhteellisen kattava käsikirja kreikkalaisen runouden runomitoista ja tärkeä lähde niiden tuntemisen kannalta. Se on merkittävä myös siksi, että se sisältää paljon lainauksia runoilijoilta, joiden teokset ovat muutoin kadonneet.[1]
  • Runoista (Περί ποιήματος, Peri poiēmatos)
  • Sekaannuksista runoissa (Περὶ τῶν ἐν ποιήμασι ταραχῶν, Peri tōn en poiēmasi tarakhōn)
  • Tragedioiden ratkaisut (Τραγικῶν λύσεων, Tragikōn lyseōn)
  • Komedioiden ongelmien ratkaisut (Κωμικῶν ἀπορημάτων λύσεις, Kōmikōn aporēmatōn lyseis)

Teoksen Käsikirja runomitoista editio princeps eli ensimmäinen painettu laitos oli vuonna 1526 (Firenze, 8vo.) yhdessä Theodoros Gazan kreikan kieliopin kanssa. Myöhempiä laitoksia ovat Hadrianus (Adrian) Turnebuksen laitos (Pariisi, 1553, 4to.), jossa oli mukana kreikankielisiä skolioita; Johannes Cornelis de Pauwin laitos (Trajecti ad Rhenum = Utrecht, 1726, 4to.); sekä Thomas Gaisfordin laitos (Oxford, 1810, 8vo., uusintapainos: Leipzig, 1832, 8vo.).[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Smith, William: ”Hephaestion (2)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. Capitolinus, Julius: Historia Augusta, Lucius Verus 2.
  3. a b Ηφαιστίων, ̓Αλεξανδρεύς Suda On Line: Byzantine Lexicography. The Stoa Consortium. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Hephaestion Alexandrinus: Hephaestionis Alexandrini Enchiridion de metris et poemate. (Toimittanut Joannes Cornelius de Pauw) Trajecti ad Rhenum: Apud Melchior. Leonardum Charlois, 1726. Teoksen verkkoversio.