Harmonikkayhtye
Harmonikkayhtye tai harmonikkaorkesteri voi tarkoittaa pelkästään harmonikoista koostuvaa kokoonpanoa tai kokoonpanoa, jossa on harmonikkojen lisäksi muitakin soittimia lisäämässä yhtyeeseen harmoniaa tai rytmiä.[1] Nykyisin harmonikkayhtyetoiminta tapahtuu useimmiten paikallisissa harrastusluonteisissa harmonikkakerhoissa, mutta myös ammattimaisia harmonikkakokoonpanoja on esiintynyt 1900-luvun alkupuolelta lähtien.
Harmonikkayhtyeiden alkujuuret ovat 1920-luvulla, jolloin saksalainen harmonikanvalmistaja Hohner sponsoroi yrityksen harmonikoilla soittanutta harmonikkaorkesteria. Orkesteri kiersi esiintymässä ympäri Eurooppaa ja markkinoi samalla yrityksen instrumentteja. Hohner julkaisi myös harmonikkaorkestereille tarkoitettua nuottimateriaalia, mikä vaikutti laajalti monien harrastajayhtyeiden syntyyn. Saksassa natsien valta-aika jarrutti harmonikkaorkesterien kehitystä, koska harmonikkaa ei pidetty kansallissosialistiselle aatteelle sopivana instrumenttina. Harmonikkaorkesteri-ilmiö jatkoi kuitenkin etenemistään etenkin muualla manner-Euroopassa ja Britanniassa.[1] Britanniassa harmonikka alkoi syrjäyttää ukulelea suosittuna kansansoittimena 1930-luvulla ja eri puolelle maata syntyi useita paikallisia harmonikkayhtyeitä. Maan tanssisaleissa nähtiin tyypillisesti orkestereja, joissa oli kolme, usein enemmän, pianoharmonikansoittajaa eturivissä, joita tuki rytmiryhmä. Äänen laatu veti hyvin vertoja sen ajan muille kokoonpanoille. Tosin kriitikot saattoivat kommentoida: "herrasmies tietää, kuinka harmonikkaa soitetaan, mutta ei tee sitä!"[2]
Britanniassa aikansa eräänä aikansa suosituimmista ammattimaisista harmonikkayhtyeistä, Primo Scala and His Accordion Band levytti ja esiintyi ahkerasti 1930- ja 1940-luvuilla. Ohjelmisto koostui enimmäkseen tanssimusiikista ja ikivihreistä.[1] Heidän vakavin kilpailijansa oli the London Piano-Accordion Band. Edmund Whitehouse kuvasi tuon ajan brittiläisiä harmonikkayhtyeitä aitoina tanssiorkestereina, jotka onnistuivat olemaan mukana ajan hengessä ja vastaamaan yksinkertaisen musiikkimaun vaatimuksiin. Harmonikka tarjosi uusia ääniulottuvuuksia, mutta oli samalla helposti liikuteltava soitin, toisin kuin esimerkiksi niin ikään suositut elokuvaurut.[2]
Ammattimaisten harmonikkayhtyeiden kulta-aikanakin, saati sen jälkeen, on harmonikkayhtyeiden musisointi yleisimmin tapahtunut harrastusluonteisissa harmonikkakerhoissa, joiden jäsenet kokoontuvat soittamaan motiivinaan innostus harmonikkamusiikkiin sekä rakkaus instrumenttia kohtaan. Harmonikkakerhot voivat soittaa erityyppistä musiikkia, kevyestä klassisesta folkiin, ja käyttää erityyppisiä harmonikkojakin. Yhteistä on, että ne eivät kumartele sivistyneistön määrittelemiä korkeakulttuurin standardeja vaan organisoivat itse oman musiikillisen yhteisönsä, jonka kilpailuja, konsertteja, kiertueita, uutislehtiä, verkkosivustoja, kansainvälisiä kontakteja jne. pidetään yllä vapaaehtoisvoimin.[1]
Erityinen poliittisen toiminnan ympärille kehittynyt harmonikkaorkesterin muoto on Pohjois-Irlannin protestanttien keskuudessa esiintynyt marssiva, jopa 30-henkinen harmonikkakulkue. Harmonikkakulkueet marssivat kaduilla esittäen kansallismielisiä irlantilaisia lauluja ja hymnejä poliittisen kantansa ilmaisemiseksi. Irlannissa puolestaan on esiintynyt vastaavia kansanmusiikkikulkueorkestereita ilman erityistä poliittista sanomaakin.[1] Harmonikkayhtyeitä on käytetty muuallakin poliittisen propagandan välineenä, esimerkiksi 1960-luvun Kiinassa.[3]
Poliittisen viestinnän lisäksi harmonikkayhtyeitä tunnetaan myös uskonnollisten yhteisöjen piirissä. Esimerkiksi Pelastusarmeijan toiminnassa Britanniassa olivat hyvin yleisiä concertina-yhtyeet, joiden instrumenteissa olivat yleensä mustat palkeet. Pelastusarmeija julkaisi jopa oman harmonikansoiton oppikirjansa noin vuosina 1935-38 ja harmonikkaorkestereja pidettiin sanoman levittämisessä hyvin tärkeänä työvälineenä.[4]
Suomen harmonikkaliittoon kuuluu noin sata alueellista harmonikkakerhoa ja -yhdistystä (2009).[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e John Shepherd: Continuum encyclopedia of popular music of the world, Volume 2, "Accordion bands", s. 3–4. New York: Continuum, 2003. ISBN 0-8264-6322-3. (englanniksi)
- ↑ a b Edmund Whitehouse: The Accordion Bands (uud. julkaistu sivustolla www.accordions.com) This England. 2001. Viitattu 12.10.2009. (englanniksi)
- ↑ Yin Yee Kwan: An Untold Story: The Accordion in Twentieth-Century China. A thesis for Master of Arts in Music. University of Hawaii, 2004. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.10.2009). (englanniksi)
- ↑ James P. O'Brien, Henry Doktorskin kommentti: Salvation Accordion Army The Free-Reed Journal. The Classical Free-Reed Inc.. Viitattu 12.10.2009. (englanniksi)
- ↑ Suomen harmonikkaliitto 2009. Ikaalinen: Suomen Harmonikkaliitto ry. Viitattu 11.10.2009.