Avaa päävalikko

Harjulieko

putkilokasvilaji

Harjulieko (Diphasiastrum tristachyum), on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tavattava suomuliekoihin kuuluva sanikkainen. Suomessa lajia tavataan harvinaisena harjualueilla ja se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.[2]

Harjulieko
Diphasiastrum tristachyum 240813.JPG
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä [1]

Silmälläpidettävä

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Liekomaiset Lycopodiophytina
Luokka: Liekomaiset Lycopodiopsida
Lahko: Lycopodiales
Heimo: Liekokasvit Lycopodiaceae
Suku: Suomulieot Diphasiastrum
Laji: tristachyum
Kaksiosainen nimi

Diphasiastrum tristachyum
(Pursh) Holub

Synonyymit
  • Harjukeltalieko
  • Lycopodium tristachyum Pursh
  • Diphasium tristachyum (Pursh) Rothm.
  • Diphasiastrum complanatum subsp. chamaecyparissus (A. Braun ex Mutel) Kukkonen
  • Lycopodium complanatum subsp. chamaecyparissus
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Harjulieko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Harjulieko Commonsissa

UlkonäköMuokkaa

 
Harjulieko.

Varpumainen harjulieko kasvaa enintään 15 cm korkeaksi. Pystyversot nousevat suoraan ylös suikertelevasta, vahvasta maavarresta, joka suikertaa 5–10 syvyydellä hiekkamaassa. Pystyversot ovat kerroksellisia, haarat monilukuisia ja sinivihreitä. Haarojen haarakulma on alle 30°. Lehdet ovat neljänä pitkittäisrivinä, pieniä ja varrenmyötäisiä. Erikoisen näköiset, luutamaiset itiötähkät ovat nelittäin tai niitä useampia yhdessä. Itiötähkän perä on tavallisesti yli 6 cm pitkä. Maansisäinen alkeisvarsikko on yksikotinen, lehtivihreätön sekä mukulamainen.[3][4]

Harjuliekoa saattaa toisinaan olla vaikea erottaa nummilieosta (D. x zeilleri), joka on harjulieon ja kangaskeltalieon (D. complanatum) välimuoto.[4]

LevinneisyysMuokkaa

Harjuliekoa tavataan Fennoskandian eteläosissa, Ranskasta ja Saksasta itään Keski-Venäjälle, Karpaateilla, Italiassa ja Kroatiassa. Lisäksi lajia tavataan Pohjois-Amerikan länsiosissa.[5] Suomessa harjuliekoa kasvaa Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Uudellamaalla vain neljällä harjualueella. Aikaisemmin lajia on tavattu myös Kymenlaaksosta.[6] Vahvimmillaan laji on Hämeenkankaan-Pohjankankaan harjuilla.[4]

ElinympäristöMuokkaa

Harjulieko kasvaa harjumaastossa paahteisilla kuivilla mäntyrinteillä. Se vaatii paljon valoa, ja hyötyy metsäpaloista. Laji onkin voimakkaimmillaan Suomessa puolustusvoimien ampuma-alueilla, joissa esiintyy usein tulipaloja ammuntojen seurauksena. Metsäpalojen vähentyminen lieneekin suurin syy lajin taantumiseen Suomessa ja muualla Euroopassa.[4]

LähteetMuokkaa

  • Kurtto, Arto: Harjukeltalieko. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 133–134.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

ViitteetMuokkaa

  1. Diphasiastrum tristachyum IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.10.2019. (englanniksi)
  2. harjulieko – Diphasiastrum tristachyum laji.fi. Viitattu 24.10.2019.
  3. Retkeilykasvio 1998, s. 38.
  4. a b c d Kurtto 1997, s.133–134.
  5. Den virtuella floran: Plattlummer (ruots.) Viitattu 31.8.2011.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2010: Harjukeltalieon levinneisyys Suomessa Viitattu 31.8.2011.

Aiheesta muuallaMuokkaa