Harjujensuojeluohjelma

Harjujensuojeluohjelma on Suomen valtion luonnonsuojeluohjelma, joka toteutettiin Kalevi Sorsan IV hallituksen aikana Matti Ahteen toimiessa ympäristöministerinä valtioneuvoston periaatepäätöksellä 3. toukokuuta 1984.[1][2]

Tätä ennen oli suoritettu tutkimuksia harjujensuojeluohjelman suunnittelua varten. Tällaiset tutkimukset aloitettiin 1972. Näitä tutkimuksia rahoitettiin ensin Metsäntutkimuslaitoksen luonnonsuojelutoimistosta käsin. Myöhemmin Suomen akatemian luonnontieteellinen toimikunta tuki merkittävästi projektia. Projektia rahoittivat myös seutukaavaliitot, maakuntarahastot, sisäasiainministeriön kaavoitus- ja rakennusosasto sekä Nesslingin säätiö. Tutkimusprojektin tarkoituksena oli selvittää, mitkä harjut ovat sekä monenlaiseen käyttöön soveltuvia että suojelun arvoisia. Pääpainotus kohdistui geologisiin ja maisemallisiin arvoihin. Tutkimus toteutettiin Etelä-Suomessa maastotutkimuksilla, ja muualla Suomessa maastoa tutkittiin pienkoneita käyttäen.[3]

Lähteet muokkaa

  1. ”5.2 Valtakunnallinen harjujen suojeluohjelma”, Suomussalmen kunta : Hossan maankäytön yleissuunnitelma ja yleiskaava, s. 23. Pöyry – Selostus, 1.11.2006. Arkistoitu 29.6.2019 (viitattu 29.6.2019).
  2. Rintala, Jari: ”Alkusanat”, Soranoton ja suojelun tila harjujensuojelualueilla. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2006. ISBN 952-11-2198-X. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.11.2023).
  3. Pekka Borg: Harjut, s. 273. Karisto, 2008. ISBN 978-952-92-3663-3.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Luonnonsuojeluohjelmat turvaavat valtakunnallisesti merkittäviä luontoarvoja Ympäristöministeriö. 13.5.2013. Arkistoitu 8.6.2019. Viitattu 29.6.2019.