Harakointi
Harakointi tai harakoiminen on suomalaisessa kansanuskossa naisen sukupuolielimen paljastaminen kohteelle yliluonnollisena taikana esineen, karjan tai henkilön suojelemiseksi tai kiroamiseksi.[1][2] Taikavoimasta, johon menettely perustuu, on käytetty nimitystä naisen väki tai toisinaan vitun väki.[3] Harakoinnista on edelleen kulttuurisia jälkiä useissa juhannustaioissa, joita tehdessä ollaan alasti. Harakoinniksi taikaa ovat kutsuneet suomalaiset, mutta jokseenkin vastaavia taikoja uskottiin myös muualla Euroopassa noitien tekevän. Muissa kielissä samasta menettelystä on käytetty nimitystä anasyrma[3]. Suomenkielinen sana harakointi johtuu sanasta haara.
Harakoinnin tapahtuminen
muokkaaHarakoiva nainen paljastaa kohteelle häpynsä, mikä tarkoituksen mukaan joko kiroaa kohteen tai suojelee sitä. Karja saatettiin harakoida kevätlaitumelle laskettaessa näyttämällä häpyä ohikulkeville eläimille.[2] Viljelys saatettiin harakoida kylvön tai istutuksen yhteydessä esimerkiksi tekemällä työ alapää paljaana. Myös metsälle tai sotiin lähteviä miehiä, aseita, työkaluja ja maailmalle lähteviä tai yksin jätettyjä lapsia on harakoitu.
Häpyyn on myös liittynyt toinen taikavoima, jota kutsuttiin naisen väeksi. Jotkin esineet, jotka käsitettiin miehille kuuluviksi, kuten kalanverkot ja hevosvaljaat, on joissain perinteissä saatettu katsoa pilaantuneiksi, jos nainen on harpannut niiden yli.
Harakointi kertoo siitä, että naisen sukupuolielimet on katsottu arvokkaiksi ja taikavoimaltaan väkeviksi. Esimerkiksi papin ja saamelaisen kansanperinteen kerääjän Jacob Fellmanin kirjaamassa tarinassa noita Piggan emättimestä lähtee yhdeksän sutta vastustajien kimppuun.[4] Uskomukset ovat perustuneet naisen sukupuolielimiin liittyneisiin voimakkaisiin tabuihin, myytteihin ja pelkoihin, mutta toisaalta myös lisääntymiskykyyn. Naisen kyky synnyttää lapsia on katsottu yliluonnolliseksi. Emätin oli väylä tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Suomalais-karjalaisella alueelta tunnetaan loitsuja niin sanottuja vitun vihoja vastaan, ja elimen synty liittyy petojen kitaan.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ Stark-Arola, Laura: Lempi, fire and female väki. An exploration into dynamistic relationships in Finnish-Karelian magic and folk belief. Elektroloristi, 1997, 4. vsk, nro 1. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura. ISSN 1237-8593 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.12.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Anttonen, Veikko: Pihlaja, naisen kiima ja kasvuvoiman pyhä locus. Elektroloristi, 1997, 4. vsk, nro 1. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura. ISSN 1237-8593 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.12.2020.
- ↑ a b Pulkkinen, Risto: ”Naisen väki”, Suomalaisen kansanuskon sanakirja, s. 227–228. Helsinki: Gaudeamus, 2016. ISBN 978-952-495-405-1
- ↑ a b Sallamaa, Kari: Anders Fjellner ja naisen väki. Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain, 2015, nro 3/2015, s. 122–124.
