Hans Hateboer

Hans Hateboer (s. 9. tammikuuta 1994 Beerta) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan oikea laitapuolustaja. Hän edustaa Italian Serie A:ssa pelaavaa Atalantaa.[1]

Hans Hateboer toukokuussa 2017.

Hateboer aloitti liigauransa tammikuussa 2014 Alankomaiden Eredivisiessa Groningenin joukkueessa. Hänet ajettiin ulos kentältä heti ensimmäisessä ottelussa Waalwijkia vastaan. Ensimmäisen liigamaalinsa hän teki toukokuussa 2014 Alkmaaria vastaan pudotuspeliotteluissa Eurooppa-liigaan päasystä. Kaudella 2015–2016 hän teki maalin samaisissa pudotuspeleissä Heracles Almeloa vastaan. Ainoan maalinsa Eredivisien runkosarjassa hän teki marraskuussa 2016 ADO Den Haagia vastaan. Hän voitti Alankomaiden cupin 2015 ja teki maalin välieräottelussa Excelsioria vastaan.[1]

Hateboer siirtyi tammikuussa 2017 italialaisseura Atalantaan. Ensimmäisen puolen vuoden aikana hän pelasi kuusi Serie A -ottelua mutta seuraavalla kaudella jo 33, joista avauskokoonpanossa 26. Kaudella 2018–2019 hän pelasi 35 liigaottelua ja teki niissä viisi maalia. Kaudella 2019–2020 hän on pelannut 22 Serie A -ottelua. Mestarien liigassa hän on pelannut kahdeksan ottelua ja teki kaksi maalia ensimmäisessä neljännesvälieräottelussa espanjalaisseura Valenciaa vastaan Atalantan voittaessa 4–1.[1]

Hateboer on pelannut Alankomaiden alle 20- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueissa. Alankomaiden A-maajoukkueessa hän on pelannut kolme maaottelua vuonna 2018.[1]

LähteetMuokkaa