Hannu Koskivuori
Hannu Kalevi Koskivuori (6. tammikuuta 1922 Virolahti – 8. maaliskuuta 2000 Kotka) oli suomalainen yritys- ja urheilujohtaja, joka sai ensimmäisenä Suomessa liikuntaneuvoksen arvonimen, vuonna 1979.[1]
Henkilöhistoria
muokkaaKoskivuoren vanhemmat olivat työnjohtaja, maanviljelijä Toivo Koskivuori ja Linnea Hellin Kivelä ja puoliso vuodesta 1950 Irene Meri Virta. Keskikoulun käynyt Koskivuori oli yritysjohtaja Haminassa vuodesta 1945. Veikkauksen palveluksessa aluejohtajana Kuopiossa hän toimi 1974–1987. Urheilujohtajana ja urheilun monissa luottamustehtävissä toiminut Koskivuori oli Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana vuodesta 1967 vuoteen 1985, jolloin hänet kutsuttiin liiton kunniapuheenjohtajaksi.[2] Hän toimi myös Suomen olympiakomitean varapuheenjohtajana ja SVUL:n liittovaltuuston puheenjohtajana sekä hallituksen jäsenenä, samoin kuin Kansainvälisen hiihtoliiton luottamustehtävissä. Suomen talviolympiajoukkueen ylijohtajana Koskivuori toimi viisissä eri kisoissa. Hän oli Haminan kaupunginvaltuuston jäsen 1960–1974.[1][3][4]
Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuren ansioristin Koskivuori sai 1987.[5] Vuonna 1985 hän sai itse sai ensimmäisen Hannu Koskivuori -mitalin.
Julkaisuja
muokkaa- Hiihtäjä: Suomen hiihtoliiton vuosikirja 1967, 1968, 1969, 1970, 1971, 1972, 1973, 1982, 1984. Hannu Koskivuori ym. (toim.)
- Vuokatin Urheiluopisto 25 vuotta. 1970. Hannu Koskivuori, ym. (toim.)
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Liikuntaneuvos Hannu Koskivuori kuollut. Helsingin Sanomat 9.3.2000. (Maksullinen artikkeli.) Viitattu 24.7.2020.
- ↑ Arponen, Antti O.: ”Koskivuori, Hannu (1922–2000)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 389–390. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Kuka kukin on 1990 (Aikalaiskirja), s. 470. Helsinki: Otava.
- ↑ Joviaali urheilujohtaja oli isähahmo: Entinen puheenjohtaja Hannu Koskivuori. Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat 10.3.2000. (Maksullinen artikkeli.) Viitattu 24.7.2020.
- ↑ Alppilajien kehno tilanne harmittaa yhä. Helsingin Sanomat 5.1.1992. (Maksullinen artikkeli.) Viitattu 24.7.2020.