Avaa päävalikko

Hanikan luontopolku sijaitsee Espoossa Soukan kaakkoisosassa. Polku alkaa Soukansalmentien pohjoispäästä ja kiertää Hanikan alueen ympäri. Reitin kokonaispituus on noin 5 kilometriä.[1]

Luontopolku on suosittu ulkoilureitti. Polun varrella on muun muassa kaksi pronssikautista hautaröykkiötä eli hiidenkiuasta Sundsbergetin kallion laelta sekä jääkauden tuoma suuri rapakivinen siirtolohkare.[2] Lisäksi Kaitalahden etelärannalla on Hanikan lintutorni, josta voi tarkkailla lahden ruovikkoalueen linnustoa. Alueella pesii muun muassa nokikanoja ja silkkiuikkuja.[3]

LähteetMuokkaa