Hangon lintuasema

lintuasema Hangossa, Uudellamaalla

Hangon lintuasema, lyhyemmin Halias, on Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen Tringan ylläpitämä ja vapaaehtoisten lintuharrastajien pyörittämä lintuasema.

Hangon lintuaseman eli Haliaksen päärakennus kuvattuna takapihalta päin keväällä 2013.

Aseman historia

muokkaa

Asemarakennuksen rakensivat kalastajapariskunta Anders ja Selma Sundström, perustusten muuraus alkoi vuonna 1919. Pariskunta asui Hankoniemellä 1960-luvulle asti, pois lukien toisen maailmansodan ajan, jolloin alue oli venäläisomistuksessa. Lintuharrastajille asemarakennus myytiin 1979 pariskunnan ikääntyessä. Asema perustettiin vuoden 1979 helmikuussa.

Aseman toiminta

muokkaa

Hangon lintuasema sijaitsee Suomen mantereen lounaisimmassa kärjessä, ja se on Suomen eteläisin lintuasema. Hangon lintuasemalla harjoitetaan rengastustoimintaa ja aktiivista muutontarkkailua. Asemalla on käytössä 12 vakiopikkulintuverkkoa ja vaihtelevasti myös petoverkkoja, joilla lintuja pyydetään rengastettaviksi. Muuttoa seurataan toisen maailmansodan aikana rakennetun tulenjohtobunkkerin päältä. Lisäksi lasketaan paikallisia lintuja.

Hangon lintuasemalla kerätystä aineistosta on julkaistu useita tieteellisiä artikkeleita ja aineistoa on käytetty monessa väitöskirjassa. Yksi tärkeimmistä tutkimuskohteista on ollut lintujen muuton ajoittuminen sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset siihen. Aseman aineisto on avoimesti saatavilla tutkimuskäyttöön aseman verkkosivuilta. Siihen voi tutustua myös muuttolintuselain Haahkan[1] avulla

Hangon lintuasema sijaitsee Metsähallituksen hallinnoimalla Uddskatanin luonnonsuojelualueella, joka on osa Tulliniemen linnustonsuojelualue -nimistä Natura 2000 -aluetta. Lintuaseman alueella liikkuminen on kielletty muilta kuin aseman havainnoitsijoilta. Toimintaan pääsee tutustumaan ottamalla etukäteen yhteyttä asemanhoitajiin. Asemalle järjestetään myös opastettuja retkiä. Erityisesti nuoria lintuharrastajia opastetaan lintujen havainnoinnin, rengastamisen ja lintuasemalla toimimisen käytänteisiin viikonloppuretkillä.

Lähteet

muokkaa
  1. Hangon lintuasema: Muuttolintuselain Haahka haahka.halias.fi. Viitattu 16.1.2020.

Aiheesta muualla

muokkaa