Han Cong
Han Cong (s. 6. elokuuta 1992 Harbin, Kiina) on kiinalainen taitoluistelija. Hän on saavuttanut olympiahopeaa ja voittanut maailmanmestaruuden pariluistelussa. Hänen parinaan on luistellut Sui Wenjing.[1]
Mitalit | |||
---|---|---|---|
![]() Sui Wenjing ja Han Cong vuonna 2016. | |||
Maa: ![]() | |||
Taitoluistelu | |||
![]() | |||
![]() |
Pyeongchang 2018 | pariluistelu | |
MM-kilpailut | |||
![]() |
Helsinki 2017 | pariluistelu | |
![]() |
Saitama 2019 | pariluistelu | |
![]() |
Shanghai 2015 | pariluistelu | |
![]() |
Boston 2016 | pariluistelu |
UraMuokkaa
Han Cong ja Sui Wenjing voittivat juniorien maailmanmestaruuden vuosina 2010, 2011 ja 2012. Neljän maanosan mestaruuskilpailussa he saavuttivat ensimmäisen mestaruutensa vuonna 2012 ja samana vuonna he sijoittuivat MM-kilpailuissa yhdeksänneksi. Vuonna 2013 he sijoittuivat MM-kilpailuissa 12:nneksi ja seuraavana vuonna he voittivat jälleen neljän maanosan mestaruuden ja sijoittuivat MM-kilpailuissa kuudenneksi.[2]
Ensimmäisen MM-mitalinsa Han ja Sui saavuttivat Shanghaissa 2015 sijoittumalla hopealle. Vuonna 2016 he saavuttivat Bostonissa MM-hopeaa ja voittivat neljän maanosan mestaruuden. Helsingissä 2017 he voittivat maailmanmestaruuden ja samana vuonna jälleen neljän maanosan mestaruuden.[2] Pyeongchangin talviolympialaisissa 2018 he saavuttivat hopeaa oltuaan lyhytohjelman jälkeen johdossa mutta saatuaan vapaaohjelmassa vasta kolmanneksi parhaat pisteet. He hävisivät saksalaisparille Aliona Savchenko / Bruno Massot vain 0,43 pistettä.[3] Vuonna 2019 Han ja Sui voittivat neljän maanosan mestaruuden viidennen kerran urallaan. Maaliskuussa 2019 he voittivat toisen maailmanmestaruutensa.[2]
MM-kilpailuissa 2019 Han ja Sui luistelivat piste-ennätyksekseen 234,84, joka koostui lyhytohjelman 79,24 pisteestä ja vapaaohjelman 155,60 pisteestä.[1]
Han on pituudeltaan 170-senttinen. Hänen ja Suin valmentajiin kuuluu olympiavoittaja Zhao Hongbo ja koreografina toimii kanadalainen Lori Nichol.[1]
LähteetMuokkaa
- ↑ a b c Biograph: Wenjing Sui / Cong Han International Skating Union. Viitattu 4.3.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c Competition Results: Wenjing Sui / Cong Han International Skating Union. Viitattu 4.3.2019. (englanniksi)
- ↑ XXIII Olympic Winter Games 2018: Pairs International Skating Union. Viitattu 4.3.2019. (englanniksi)