Hamsa al-Wadi Juris

suomalainen pianisti

Hamsa al-Wadi Juris (s. 1957 Bagdad, Irak) on Syyriassa varttunut, vuodesta 1985 Suomessa asunut pianisti.[1]

Al-Wadi Juris sai pianonsoiton opetusta Damaskoksessa äidiltään Cynthia Everett al-Wadilta ja Viktor Buninilta. Hänen isänsä oli konservatorion Damaskokseen perustanut säveltäjä, kapellimestari Solhi al-Wadi. Al-Wadi Juris opiskeli vuosina 1976–1985 Moskovan konservatoriossa Pavel Messnerin johdolla ja pääsi vuoden 1981 kansainvälisessä Beethoven-kilpailussa Wienissä neljännelle sijalle.[1] Hän osallistui myös vuonna yhdeksänteen 1975 Frédéric Chopin -pianokilpailuun sen nuorimpana kilpailijana.[2] Vuonna 1985 al-Wadi Juris asettui Suomeen miehensä Carlos Jurisin kanssa; pariskunta oli ryhtynyt yhteistyöhön pianoduona vuonna 1983. Kaksikko on opettanut Keski-Suomen konservatoriossa, Espoon musiikkiopistossa ja Sibelius-Akatemiassa. He ovat esiintyneet yhdessä ja erikseen eri puolilla maailmaa. He toimivat joulukuussa 1997 solisteina Max Bruchin kahden pianon konserton (Op. 88a) Etelä-Amerikan-ensiesityksessä Ecuadorin sinfoniaorkesterin kanssa Quitossa. He ovat myös soittaneet yhdessä suomalaisten orkesterien solistina Heikki Rautasalon johdolla.[1] Al-Wadi Juris on tehnyt yhteistyötä lisäksi viulisti Ashraf Katebin kanssa.[3]

Al-Wadi Juris teki Kaliforniassa vuonna 1998 kiertueen Syyrian sinfoniaorkesterin kanssa. Hänellä on ollut oppilainaan sekä koti- että ulkomaisissa pianokilpailuissa menestyneitä pianisteja.[1] Oppilaiden joukossa ovat olleet Marko Hilpo[4], Valeria Resjan[5], Alicia Ibáñez-Resjan[6] ja Kirill Kozlovski.[7] Hän on myös kuulunut pianokilpailuiden tuomaristoihin Suomessa ja muualla.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Pianokonsertti Hamsa Al-Wardi Juris: Lähi-idästä Suomeen Espanjan kautta Turun konservatorio
  2. HAMSA AL-WADI JURIS[vanhentunut linkki] 6th International FRANZ LISZT Competition for Young Pianists
  3. The Music of Syria: A Concert by Contemporary Syrian Composers with Ashraf Kateb & Hamsa Al-Wadi Juris Brown University Center for Middle East Studies
  4. Marko Hilpo (Arkistoitu – Internet Archive) Lieksan Vaskiviikot
  5. Valeria Resjan (Arkistoitu – Internet Archive) Oulun Musiikkijuhlat
  6. Alicia Ibáñez-Resjan (Arkistoitu – Internet Archive) Rajaton Taide
  7. Kirill Kozlovski Pilfink Records