Hamburger Hillin taistelu

Vietnamin sodan taistelu

Hamburger Hillin taistelu käytiin Vietnamin sodan aikana 11.20. toukokuuta 1969 Yhdysvaltojen, Vietnamin tasavallan ja Pohjois-Vietnamin joukkojen välillä Ấp Bian kukkulan omistuksesta. Ankarien ihmislihamyllyä muistuttavien taistelujensa takia Ấp Bia sai lempinimen Hamburger Hill. Amerikkalaiset ja etelävietnamilaiset valtasivat lopulta kukkulan, mutta vetäytyivät siltä saavutettuaan tavoitteensa. Hieman tämän jälkeen kukkula oli jälleen pohjoisvietnamilaisten käsissä. Taistelu sai Yhdysvalloissa huomattavaa medianäkyvyyttä, ja amerikkalaisten tappioita myöhemmin hylätyn kukkulan puolesta pidettiin laajasti kohtuuttomina ja valtauksen toteutusta paheksuttiin.

Hamburger Hillin taistelu
Osa Vietnamin sotaa
Päivämäärä:

11.20. toukokuuta 1969

Paikka:

Ấp Bian kukkula, Vietnam

Lopputulos:

Amerikkalaiset saavuttivat tavoitteensa.

Osapuolet

 Yhdysvallat
 Etelä-Vietnam

 Pohjois-Vietnam

Tappiot

Yhdysvallat 56–70 kaatunutta
372 haavoittunutta
Etelä-Vietnam 5 kaatunutta

noin 630 kaatunutta

Tausta muokkaa

 
Sotilaita nousemassa helikopteriin operaatio Apache Snown aikana.

Hamburger Hill eli oikealta nimeltään Dông Ấp Bia sijaitsee A Sầun laaksossa lähellä Vietnamin Laosin vastaista rajaa Huến kaupungin länsipuolella. Dông Ấp Bia kohoaa noin 970 metrin korkeuteen merenpinnasta, ja se sijaitsee erillään muista vuorista A Sầun laakson länsipuolella. Kukkulalta lähtee useita harjanteita, joita peitti tiheälatvainen viidakko.[1] Näistä harjanteista kaksi merkittiin amerikkalaisiin sotilaskarttoihin[2] nimillä Hill 937 ja Hill 916. Numero kukkulan (Hill) perässä viittaa korkeuteen merenpinnasta metreissä.[1]

Kenraali William Westmorelandin seuraajan Creighton Abramsin tavoite oli katkaista Pohjois-Vietnamin armeijan yhteydet Etelä-Vietnamin suuriin asutuskeskuksiin ja käyttää amerikkalaisten taisteluvoimaa sen tuhoamiseen. Vuonna 1969 hän laati suunnitelman, johon liittyvän suuren hyökkäyksen oli tarkoitus suojella Etelä-Vietnamin kaupunkeja maan pohjoisosissa Quảng Trịssa, Thừa Thiênissa, Quảng Tínissa ja Quảng Ngãissa. Suunnitelmaan liittyen 10. maaliskuuta aloitettiin operaatio Apache Snow, jonka tavoitteina oli vallata Pohjois-Vietnamin huoltoinfrastruktuuri ja joukkojen keskitysalueet Laosin vastaisen rajan ja rannikon välillä. Operaation raskaimmat taistelut käytiin Ấp Bian kukkulalla.[2]

Taistelu muokkaa

 
Maahanlaskudivisioonan sotilaita Hamburger Hillillä taistelujen päätyttyä.

Taistelut Hamburger Hillillä alkoivat 11. toukokuuta, ja niihin osallistui joukkoja 101. maahanlaskudivisioonasta, 1. jalkaväkidivisioonasta ja 9. merijalkaväen rykmentistä sekä Vietnamin tasavallan armeijan 1. divisioonan 3. rykmentti.[1] Maahanlaskudivisioonan 3. rykmentti, 9. merijalkaväenrykmentti ja Vietnamin tasavallan 3. rykmentti lennätettiin Ấp Bian lähistölle helikoptereilla, ja niiden tarkoitus oli edetä itse kukkulalle.[2] Kukkulalla oli Pohjois-Vietnamin armeijan 29. rykmenttiin kuuluneita joukkoja. Linnoitettuihin asemiin asettautuneet[1] pohjoisvietnamilaiset eivät vetäytyneet, kuten yhdysvaltalaiset olivat olettaneet, vaan tekivät ankaraa vastarintaa. Kukkula sai lempinimen Hamburger Hill, kun sen omistuksesta käytyjä taisteluja verrattiin lihamyllyyn.[2]

Hyökkääviä joukkoja tukivat Boeing B-52 Stratofortress -pommikoneilla ja helikoptereilla tehdyt ilmaiskut. Helikopterit iskivät virheellisesti maahanlaskudivisioonan joukkoja vastaan ainakin kahteen otteeseen. 18. toukokuuta rankkasateet muuttivat kukkulan rinteet mutavelliksi[2], mikä pakotti lähes kukkulan huipulle saakka edenneet joukot vetäytymään. Kukkulan huippu vallattiin viimein kymmenen yrityksen jälkeen 20. toukokuuta[1] rynnäköllä, johon osallistui joukkoja kaikista taisteluun osallistuneista neljästä joukosta. Pohjois-Vietnamin joukot vetäytyivät Laosin puolelle rajaa.[2]

Seuraukset muokkaa

 
Taistelujen hävittämää maastoa.

Virallisten amerikkalaislukujen mukaan koko operaatio Apache Snow’n aikana kaatui 56 amerikkalaista ja 5 etelävietnamilaista. Muissa lähteissä annetaan tästä poikkeavia lukuja. Esimerkiksi Samuel Zaffiri kirjoittaa kirjassaan Hamburger Hill (1988) amerikkalaisten menettäneen taistelussa 70 kaatunutta ja 372 haavoittunutta. Pohjoisvietnamilaisten tappioiksi on arvioitu noin 630 kaatunutta.[1] Pohjoisvietnamilaiset oli taistelun tuloksena pakotettu ulos A Sầunin laaksosta ja operaation tavoitteita pidettiin virallisesti täytettyinä. Niinpä amerikkalaiset ja etelävietnamilaiset joukot vedettiin pois Ấp Bialta ja pohjoisvietnamilaiset valtasivat sen uudelleen hieman myöhemmin. He eivät kuitenkaan käyttäneet laaksoa huoltoreittinä useampaan vuoteen.[2]

Vaikka yhdysvaltalaiset saavuttivatkin tavoitteensa, maan lehdistö esitteli taistelusta aivan erilaisen kuvan. Associated Pressin toimittaja Jay Sharbutt teki nimen Hamburger Hill tunnetuksi eräässä reportaasissaan, ja Life-lehti julkaisi painoksen The Faces of the American Dead in Vietnam: One Week’s Toll, jossa esiteltiin Vietnamissa viikon aikana kuolleiden 242:n amerikkalaissotilaan kuvat.[2] Media kyseenalaisti etenkin kukkulan valtaamisen mielekkyyden ja siihen liittyneet suuret tappiot, varsinkin kun kukkula kuitenkin hylättiin vain hieman myöhemmin.[1] Taistelun toteutus herätti laajaa paheksuntaa. Tuolloinen senaattori Edward Kennedy kutsui taistelua järjettömäksi ja vastuuttomaksi.[2] Taistelun mediakäsittely johti varovaisempiin sotilasoperaatioihin.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of the Vietnam War, s. 447-448. Toinen painos. ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-85109-960-3. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i The Vietnam War: The Definitive Illustrated History, s. 238-239. DK, 2017. ISBN 978-1-4654-5769-1. (englanniksi)