Haldin (yritys)

Tämä artikkeli kertoo vaasalaisesta linja-autojen korirakentajasta. Pietarsaarelaisen linja-autoliikenneyrityksen nimi on Haldin & Rose.

Ab Haldin Oy oli vaasalainen vuodesta 1936 vuoteen 1978 toiminut yritys, joka rakensi linja-autojen koreja tuotenimellä Boxer.[1] Nykyisin Oy Haldin Ab on pietarsaarelaisen bussiyhtiö Ab Haldin & Rose Oy:n tilausajoja tekevä sisar- tai tytäryhtiö.[2]

Vuonna 1936 perustettu Ab Haldin Oy toi 1940-luvun lopulla Suomeen uuden autokorivalmistusmenetelmän, jonka oli kehittänyt Svenska Karosseri Verkstäderna Ab Ruotsin Katrineholmissa. Boxer-koriksi nimitetty rakenne muodostui kantavasta vanerikuoresta ja liimaamalla tehdystä kehikosta. [3] Haldin otti Boxer-sanan käyttöön myös tuotemerkkinään.

Vuonna 1956 Ab Haldin Oy oli viidenneksi suurin suomalainen autokorivalmistaja 51 uuden korin ja kahdeksan täyskorjauksen tuotantomäärällä. Kahta vuosikymmentä myöhemmin 1975 Haldin oli yhä yksi merkittävimmistä korirakentajista 79 kappaleella.[4][1]

Haldinin Boxer-korien tilaajia olivat muiden muassa Eero Lumiahon Liikenne, Suomen Turistiauto ja Savonlinja.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Laitinen, Hannu ja Sillanpää, Kai: Linja-autokuvasto 1950–1992, s. 15. Suomen Linja-autohistoriallinen Seura, 1993. ISBN 951-96869-0-8. Kuvaston reproversio 2005 verkossa (pdf) (viitattu 13.3.2013).
  2. Oy Haldin Ab YTJ Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä. Viitattu 14.3.2013.
  3. Viitaniemi, Matti ja Mäkelä, Aarne: Suomen linja-autoliikenteen historia, s. 290. Jyväskylä: Linja-autoliitto ry, 1978. ISBN 951-99162-8-8.
  4. Viitaniemi, Matti ja Mäkelä, Aarne: Suomen linja-autoliikenteen historia, s. 357, 366. Jyväskylä: Linja-autoliitto ry, 1978. ISBN 951-99162-8-8.
Tämä joukkoliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.