Hal Lindsey (s. 1929) on tunnettu yhdysvaltalainen evankelista, eskatologi ja kristillisten kirjojen kirjoittaja. Uusien medioiden myötä Hal Lindsey tunnetaan myös videoistaan ja uutisluonteisista televisio-ohjelmistaan.

Lindsey on väittänyt seurakunnan ylöstempauksen tulevan vasta kun Israelille tehdään petollinen rauhanliitto. Ylöstempauksen hän ennusti tapahtuvan vuonna 1981.[1] Lindsayn ennustuksiin ovat lukeutuneet Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välinen sota, Neuvostoliiton/Venäjän, Afrikan ja arabimaiden välinen liittouma ja 200 miljoonan miehen vahvuinen Kiinan kansantasavallan armeija vyörymässä länteen.[2][3]

Lindseyn kirjoja kustansi Suomessa aluksi helluntaiherätyksen kustannusliike Ristin Voitto ja myöhemmin Kuva ja Sana.

Teoksia muokkaa

Lindseyn ensimmäinen kirja on vuonna 1970 julkaistu Maa, entinen suuri planeetta, joka koostui osittain hänen aiemmasta etelä-Kaliforniassa käyttämästä luentomateriaalistaan. Kirjasta tuli bestseller, ja sitä myytiin vuoteen 1999 mennessä yli 35 miljoonaa kappaletta. Siitä tehtiin myös elokuva vuonna 1976, jossa kertojaäänenä toimi Orson Welles.[4][5]

Vuonna 1972 julkaistu Saatana elää ja voi hyvin Maa-planeetalla kertoi esimerkiksi okkultismin tutkimuksista Neuvostoliitossa. Vuonna 1983 julkaistussa kirjassaan Kohtaaminen pilvissä hän kirjoittaa, että Euroopan unionista nouseva Antikristus tulee tekemään liiton Israelin johtajan kanssa. Kirja perustui Lindseyn tulkintaan Raamatun Daniel 9. luvun 27. jakeesta.

Teoksessaan The 1980s: Countdown to Armageddon Lindsey arveli Luukkaan evankeliumia tulkitsemalla Jeesuksen toisen tulemuksen tapahtuvan mahdollisesti noin vuonna 1988, neljäkymmentä vuotta eli ”yhden sukupolven verran” Israelin valtion perustamisen jälkeen.[6] Kun näin ei tapahtunut, Lindsey perusteli asiaa 1990-luvulla teoksissa Planet Earth: the 2000s ja The Final Battle sillä, että ”sukupolvi” saattoi Raamatussa merkitä 40–100 vuoden ajanjaksoa.[7]

Vaikutus muokkaa

Lindseyn maailmanlopun ennusteet vaikuttivat myöhemmin Tim LaHayen ja Jerry B. Jenkinsin Viimeisten päivien vaellus -kirjasarjaan, jota myytiin yli 65 miljoonaa kappaletta vuoteen 2011 mennessä.[8]

Suomennetut teokset muokkaa

  • 1948 – vuosi, jolloin loppu alkoi (Kuva ja Sana 2003)
  • Ilmestyskirja. Nyt! (Kuva ja Sana 1998)
  • Ihminen, aika on lähellä (Ari-Kustannus 1975)
  • Jeesus tulee! (Kuva ja Sana 1998)
  • Jumala antaa anteeksi (Kuva ja Sana 1980)
  • Kohtaaminen pilvissä (Ristin Voitto 1984)
  • Maa, entinen suuri planeetta (Ristin Voitto 1972)
  • Maa-planeetan vapautus (Ristin Voitto 1976)
  • Maa-planeetan viimeinen luku (Kuva ja Sana 1990)
  • Pyhä Henki lopun ajassa. Opaskirja Hengen uudistukseen! (Kuva ja Sana 1981)
  • Saatana elää ja voi hyvin Maa-planeetalla (Ristin Voitto 1974)
  • Taisteleva usko (Kuva ja Sana 1988)
  • Tule Herra Jeesus! (Kuva ja Sana 1995)
  • Tuleva uusi maailma (Ristin Voitto 1977)
  • Viimeisen sukupolven toivo (Ristin Voitto 1977)
  • Viimeisten päivien Israel (Kuva ja Sana 1992)

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Lindsey, Hal & Carlson, Carole C.: Maa, entinen suuri planeetta. Alkuteos The Late, Great Planet Earth (Zondervan, 1970). Ristin Voitto, 1972.
  • Frazier, T. L.: A Second Look at the Second Coming: Sorting Through the Speculations. Ancient Faith Publishing, 1999. Google Books. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. Lindsey & Carlson 1972 [1970], s. 65
  2. Frazier 1999, s. 29-33
  3. Frazier 1999, s. 38
  4. Smith, Eric A.:The Late Great Planet Earth Made the Apocalypse a Popular Concern, neh.gov, 2017
  5. Frazier 1999, s. 35
  6. Frazier 1999, s. 27
  7. Frazier 1999, s. 36
  8. Radford, Benjamin: Why Failed Predictions Don't Stop Apocalypse Forecasters, Live Science, 3.1.2011
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.