Haapajärven kirkko
Haapajärven Kristuksen kirkastumisen kirkko on Haapajärven seurakunnan kirkko. Kirkossa on istumapaikkoja noin 700 ihmiselle. Kirkon 30-äänikertaiset, mekaaniset urut otettiin käyttöön vuonna 2002. Ne ovat tanskalaisen Christensen & Sønnerin valmistamat ja edustavat soinniltaan pohjoismaista varhaisromantiikkaa.[1]
Haapajärven kirkko | |
---|---|
Sijainti | Haapajärvi |
Koordinaatit | |
Seurakunta | Haapajärven seurakunta |
Rakentamisvuosi | 1802[1] |
Suunnittelija | Matti Pietilä[1] |
Materiaali | puu |
Istumapaikkoja | 700[1] |
Tyylisuunta | Uusgotiikka[2] |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Puinen ristikirkko on rakennettu vuonna 1802 ja sen on suunnitellut Matti Pietilän suunnitelmien pohjalta Tukholman yli-intendenttikonttorin arkkitehti J. Fr. Engeström. Kirkko on Haapajärven toinen kirkko, sillä samalle paikalle oli rakennettu kirkko jo vuonna 1653. Pohjalaista tyyliä oleva tukipilarikirkko purettiin uuden kirkon rakentamisen myötä. Haapajärven kirkon nykyinen ulkoasu on vuodelta 1880, jolloin kirkkoa uudistettiin arkkitehti Frans Wilhelm Lüchoun suunnitelmien mukaan. Tuolloin rakennettiin muun muassa ristikeskuksesta nouseva torniosa.[1]
Kirkon kellotapuli on rakennettu vuonna 1813. Kellotapulin kellot on valettu Tukholmassa vuosina 1761 ja 1843.[1]
Alttaritaulun Kristuksen kirkastuminen on maalannut taidemaalari Adolf von Becker vuonna 1886.[1]
Haapajärven kirkko ympäristöineen on luokiteltu Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Kirkkorannan puistoon kuuluvat myös Ronkaalan pappilan vanha, 1700-luvun päärakennus (presidentti K.J. Ståhlbergin lapuudenkotimuseo), Uudempi päärakennus vuodelta 1884, Seurakuntakoti vuodelta 1967, Samuelin kirkoksi nimetty leikkimökkikokoa oleva kirkko sekä Katteluksen talo.[3] Lisäksi Reisjärventien toisella puolella on vanha kirkkoherran pappila Laurikkala ja samassa pihapiirissä sijaitseva Pikkupappila. Laurikkala on nykyisin yksityiskotina.
Haapajärven seurakunnalla on Olkkolan kirkoksi kutsuttu rukoushuone Olkkolan kylässä.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g Vihantola, Jussi: Pohjoispohjalaisia kirkkoja: Haapajärven kirkko 2004. KirjastoVirma. Arkistoitu 5.4.2015. Viitattu 4.9.2010.
- ↑ Haapajärven seurakunnan kirkot << Haapajärven seurakunta
- ↑ Haapajärven kirkkoranta Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto..
Aiheesta muualla
muokkaa- Haapajärven kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- Haapajärven seurakunnan kotisivut